Huippumalli haussa

Niina istui nahkapäällysteisellä penkillä keskellä loputtoman pitkää käytävää ja tuijotti vastakkaisella puolella olevaa ovea. Siihen oli teipattu paperi, jossa luki: ”MALLIHAKU -Tule sisään, kun vuoronumerosi sanotaan.”

Penkillä oli Niinan lisäksi kaksi muuta tyttöä, tunti sitten heitä oli ollut kaksikymmentä. Toinen heistä näpytti keskittyneenä valkoista iphoneaan, toinen taas vilkuili vuoroin kelloaan ja vuoroin Niinaa. Yhtäkkiä tämä itseruskettavilla itsensä kuorruttanut blondi, joka oli Niinaa pään verran pidempi mutta epäilemättä kymmenen kiloa kevyempi, koputti hänen olkaansa ja sanoi: ”Tota sori, mutta ootsä oikeesti täyttänyt jo kuustoista?”

Niina mietti hetken. ”En mä ihan.”

”Jees... kai sä tiedät, että tää juttu on yli kuustoistavuotiaille ja silleen?”

Niina ei sanonut mitään. Mitä väliä iällä muka oli? Hän oli sentään oman luokkansa pisin ja melkein ainoa joka käytti rintaliivejä. Hän oli montaa asiaa, mutta ei mikään kakara. Ja ainakin hänen ihonvärinsä oli luonnollinen, eikä mistään Nivean purkista sivelty.

Ovi aukesi ja punaposkinen nainen työnsi päänsä sen raosta. ”Viisikymmentäyksi”, hän sanoi.

Se oli Niinan numero. Viimeinkin. Hän nousi ylös ja kipitti nopein askelin ovelle. Juuri ennen kuin hän sulki sen takanaan, hän kuuli blondin sanovan: ”Sieltä tuskin löytyy hiekkalaatikkoja tai barbeja.”

Punaposkinen nainen kätteli Niinaa ja esitteli itsensä: ”Erja Mulqvist, markkinointipäällikkö.”

”Moi”, Niina sanoi hiljaa. Häntä jännitti ja hän tiesi sen myös kuuluvan äänessään. Oli ainakin toistaiseksi parempi pitää suu supussa siinä määrin kuin se oli mahdollista.

Huone oli korkea auditorio, seinät valkoiseksi rapattua tiiltä ja lattia tummansinistä linoleumia. Huoneen etuosaan oli tuotu matala lava ja pöytä, jonka taakse Erja Mulqvist istuutui. Pöydällä oli hajanainen paperipino, jota hän alkoi selata kuin olisi sekoittanut ylisuurta korttipakkaa. Lopulta hän löysi etsimänsä ja nosti lukulasit nenälleen. ”Kas niin. Numero viisikymmentäyksi... eli Niina. Olenko oikeassa?”

”Joo”, Niina sanoi. ”Tai siis kyllä olet.”

Erja Mulqvist tutki paperia, jonka Niina kaikkien muiden hakijoiden tavoin oli tullessaan täyttänyt. Sitten hän siirsi katseensa Niinaan ja kurtisti otsaansa. ”'Syntymäaika' kohdassa lukee toinen helmikuuta, mutta sinulta on jäänyt vuosi kokonaan laittamatta.”

Niina nyppi kynsiään ja sanoi hiljaa: ”Niin kun mä en oo ihan tarpeeksi vanha, mutta mä ajattelin-”

”Seisseisseis”, Erja Mulqvist sanoi kohottaen kätensä ilmaan stop-merkiksi. ”Minkä ikäinen olet?”

”Kolmetoista.”

”Kolmetoista”, hän toisti kuin maistellen sanaa suussaan. ”Tiedätkö sinä, millaista mallia me etsimme?”

”Joo, kesävaatemainoksiin.”

Erja Mulqvist kumartui, otti pöydän takaa valkoisen paperikassin, jonka kyljessä oli punainen, ylösalaisin käännetty kolmio. Kolmion sisällä luki 'Guess'. Hän kumosi kassin sisällön pöydälle ja poimi sormiinsa vaaleanpunaisen topin. ”Me etsimme tyttöä, joka näyttää hyvältä lyhyissä farkkushortseissa ja tällaisessa yläosassa. Suomen kielellä se tarkoittaa, että etsimme hoikkaa tyttöä, jolta löytyy silti lantiota, peppua ja tissiä.”

”Mulla on-”, Niina aloitti.

”Sinulla on aikaa. Sitä eikä mitään muuta”, Erja Mulqvist sanoi. ”Tule kolmen vuoden päästä uudestaan.”

Niina kääntyi kohti ovea ja otti ensimmäisen askeleen sitä kohti ja vielä toisenkin. Häntä itketti ja kiukutti. Enimmäkseen kiukutti. Hän oli -pahus sentään- odottanut käytävällä melkein kolme tuntia tätä mahdollisuutta ja nyt hänet passitettiin kotiin häntä koipien välissä ilman tilaisuutta yrittää. Äkkiä hän pysähtyi ja sanoi: ”Ihan tiedoksi vaan, että mä käytän rintsikoita ja mulle on sanottu Pepsi-diskossa, että mun pylly on parempi kuin monilla lukiolaisilla-”

Erja Mulqvist kohotti kulmiaan, muttei sanonut mitään.

”-ja lisäksi on aika epäreilua, että mun piti odottaa noiden tyhmien rusketusvoidepissisten kanssa monta tuntia, enkä silti saa edes yrittää.”

Erja Mulqvist veti tuoliaan taaksepäin. Hän oli lihava ja hänen oikea polvensa naksahti ikävästi, kun hän nousi seisomaan. Hän käveli Niinan eteen, tutki tätä silmät ohuina viiruina ja sanoi: ”Haluat siis malliksi?”

”Haluun enemmän kuin mitään muuta.”

”Siinä tapauksessa ota paita pois. Katsotaan onko siellä alla todellakin tissit, vai kenties vessapaperia ja rullattuja sukkia.”

”Mä...” Niina änkytti. ”En mä...”

”Minä en osta sikaa säkissä, enkä mallia täysissä pukeissa. Jos sinä kerran tahdot olla ikäistäsi vanhempi, suosittelen käyttäytymään nyt sen mukaisesti.” Erja Mulqvist laski kätensä Niinan harteille, puristi niitä ja sanoi: ”Mitä se blondiino sinulle huusikaan...? 'Siellä ei ole hiekkalaatikoita eikä barbeja'. Pieni tietoisku sinulle, Niinaseni, blondiino oli oikeassa.”

”O-okei sitten”, Niina sanoi. Kädet hellittivät hänen olkapäistään. Hän perääntyi puoli metriä pitäen katseensa visusti varpaissaan ja tolkuttaen itselleen: Ei paha, ei yhtään paha. Ei yhtään eri juttu kuin uimahallin saunaosasto, onhan sielläkin aina niitä vanhoja ämmiä, jotka kyyläävät suut ammollaan. Hän veti paidan päänsä yli, tiputti sen lattialle ja risti vapiset kädet vatsalleen.

”Rintaliivit myös”, Erja Mulqvist sanoi.

Niina epäröi vähän aikaa, mutta totteli sitten. Avatessaan liiviensä hakaset ja ravistaessaan ne päältään hän yritti palauttaa mieliinsä niitä muita hakijoita, niitä jotka olivat tulleet tähän huoneeseen häntä ennen. Oliko joku niistä ollut häntä nätimpi, vai oliko hänellä ihan oikeasti mahdollisuus tulla valituksi, kunhan hän vain tekisi, mitä mokoma punaposkinen pulla käski? Oli vaikeaa sanoa. Niitä aiempia tyttöjä oli melkein mahdotonta erotella, ne kaikki olivat näyttäneet aivan samanlaisilta: Liikaa meikkiä, liikaa hajuvettä ja liikaa itseruskettavaa. Joka ikisellä samanlaiset nudehuulet ja kynällä piirretyt kulmat. Ja ne kaikki olivat olleet tosi laihoja. Tykkäsikö pojat muka niin laihoista? Ei takuulla.

”Jaahas”, Erja Mulqvist sanoi painokkaasti palauttaen Niinan ajatuksistaan. ”Onpas melkoiset ketunnokat.”

Niina ei sanonut mitään, piti vain katseensa lattiassa ja sormet ristissä vasten vatsaansa. Häntä huimasi ja hän siirsi painoaan hitaasti jalalta toiselle.

”Jos sinut laitetaan toppimainokseen, sinulla pitää olla liivit siellä alla. Nuo törrötissit näyttävät siltä, että niillä voi puhkaista silmän ellei ole varovainen.”

”Ne kasvaa vielä”, Niina kuiskasi käheällä äänellä.

”Sitä en epäile laisinkaan, kymmenen vuoden päästä niillä käännetään päitä vaikka toppatakissa.” Erja Mulqvist nappasi vasemman rinnan sormiinsa, puristi sitä ja veti nänniä. Niinan vartalo nytkähti kuin pienen sähköiskun voimasta. ”Noh, noh, aloillasi nyt. Guess-tyttö on seksikäs ja itsevarma; Guess-tyttö ei säiky, jos tisuja vähän tunnustellaan.”

Niina pakotti itsensä pysymään aloillaan. Jos tämä oli hinta, joka mallintyöstä piti maksaa, niin hän myös maksaisi sen. Hän puristi silmänsä kiinni ja kuvitteli mielessään, miten hienoa tulisi olemaan, kun hän kertoisi luokan muille tytöille (isosiskosta puhumattakaan) että oli ihan oikea malli. Ja voi miten upeaa olisikaan nähdä oma kuvansa Kampin Guess-kaupan näyteikkunassa. Luokkakaverit ja -hihhii!- isosisko halkeaisivat kateudesta

Pian hän oli niin syvällä haaveissaan, ettei edes muistanut vanhan naisen kättä, joka puristeli ja veteli hänen pientä rintaansa kuin lypsäen sitä.

Lopulta Erja Mulqvist irroitti ja sanoi: ”No jaa, eivät nuo tisut niin suuret ole kuin voisi toivoa, mutta ehkä ne kelpaavat.”

Niina avasi silmänsä ja kysyi: ”A-ai? Pääsenkö mä malliksi?”

”Malttia, nuori neiti, sinä läpäisit vasta tisutarkastuksen. Tosin ihan nipin napin.”

Niina avasi suunsa, mutta sulki sen heti uudestaan. Hän ei tiennyt mitä sanoa. Punaposkinen pulla oli nähnyt hänen kasvonsa ja rintansa, mitä muuta päätöksentekoon muka tarvittiin?

”Ota housut pois”, Erja Mulqvist sanoi.

”Mun housut? M-minkä takia?”

”Koska tässä on kyseessä seksikäs kesämallisto ja isot rahat. Minä en lähetä sinua tai ketään muutakaan kuvauksiin, ennen kuin tiedän tasan ja tarkalleen, mitä lähetän. Housut pois törrötissi, katsotaan onko sinulla bikinikelpoinen alapää.”

”Jo-jos se on, niin valitsetko sä minut sitten?”

”Puhutaan siitä, kun se on nähty ja tarkistettu.”

Niina sulki taas silmänsä ja otti kiinni farkkujensa ylimmästä napista. Hänen sormensa tärisivät, polvet samoin. Hän pysyi vain vaivoin jaloillaan. Kesti pitkään, ennen kuin hän sai napin auki.

”Noh?” Erja Mulqvist kivahti. ”Älä vitkastele. Häpetkö alapäätäsi? Ei sellainen sovi tulevalle Kate Uptonille alkuunkaan.”

”En mä...”, Niina kuiskasi ja avasi toisen napin. Hän siirsi sormensa kolmannelle, mutta silloin Erja Mulqvistin kädet tarttuivat farkkujen lahkeisiin ja riuhtoivat ne alas nilkkoihin. Niina vinkaisi silkasta säikähdyksestä ja yritti astua taaksepäin, mutta hänen jalkansa sotkeutuivat farkkumyttyyn ja hän horjahti eteenpäin.

Erja Mulqvist nappasi hänet kiinni juuri ennen kuin hän kaatui pitkin pituuttaan, nosti hänet seisaalleen ja painoi hänen selkänsä vasten massiivista vatsaansa. ”Älä viitsi temppuilla, minulla on ollut pitkä päivä.”

”Sori”, Niina sanoi kimeällä äänellä, jonka hädin tuskin tunnisti omakseen. Erja Mulqvistin vasen käsivarsi oli kiertynyt tiukasti hänen ylävatsansa ympäri, oikea käsi taas lepäsi hänen pikkuhousujensa etumuksella.

”Aloillasi”, Erja Mulqvist sanoi Niinan korvaan. ”Kello käy, mallityttöjen ei sovi vitkutella.”

Niina yritti vastata, mutta hänen suustaan ei tullut kuin ilmaa.

”Nyt täti vilkaisee, onko sinulla bikinikelpoinen pimpsa.”

Pikkuhousut luiskahtivat helposti alas Niinan reisille. Hän puristi huulensa tiukasti kiinni, silmät samoin. Suuri ja lämmin koura liukui pitkin hänen vatsaansa, alemmas ja alemmas, kunnes pysähtyi. Niina pidätti hengitystään, hänen sydämensä hakkasi kuin moukari. Sitten hän parkaisi kivusta; punaposkinen pulla oli nipistänyt irti hän häpykarvojaan.

”Tätä minä vähän pelkäsinkin,” Erja Mulqvist sanoi puhaltaen karvat sormistaan. ”Olet sen verran vanha, että pimpassasi kasvaa karvat, muttet riittävän vanha ajamaan niitä pois. Äiti ja isi katsoisi saunassa pitkään ja niin päin pois.”

”Ei saa... Älä enää...” Niina niiskutti, kun kämmen asettui uudestaan hänen alavatsalleen ja lähti liukumaan alemmas. Tällä kertaa sormet eivät kuitenkaan tarttuneet karvoitukseen, vaan jatkoivat matkaansa hänen häpyhuulilleen asti.

”Malleilla pitää olla oikeanlainen pimpsa”, Erja Mulqvist sanoi painaen kätensä kupiksi vasten hänen alapäätään ja hangaten häpyhuulia hitaasti edestakaisin. ”Sen on oltava sopivan pullea, mutta ei liian. Sisemmät häpyhuulet eivät saa missään tapauksessa olla ulkonevat. Pimpsan pitää olla siisti viiva, esteettinen eikä irstas... Joten kerropa, tyttöseni, onko sinulla omasta mielestäsi pullea viivapimpsa?”

Niina niiskutti ja pyyhkäisi pois poskelle vierähtäneen kyyneleen. Kämmen hänen haaroissaan jatkoi hankaamista, etusormi koukistui ja työntyi niiden väliin, löysi emättimen suuaukon ja hieroi sitä kevyesti.

”Niin? Vastaa tädille.”

”O-On se.” Ääni oli pelkkä käheä kuiskaus.

Erja Mulqvist työnsi puolet etusormestaan Niinan sisään, veti sitä pari senttiä ulos ja työnsi taas syvemmälle. Hän tunsi Niinan vapisevan ja puristi tätä tiukemmin vasten suurta ruhoaan. ”Taidat olla oikeassa”, hän sanoi, ”oikein kivat häpyhuulet ja tiukka, pikkuinen reikä. Tämä jos joku on supermallin pimpsa, kunhan minä kynin sen karvattomaksi.”

Sormi työntyi kokonaan Niinan sisään. Se teki kipeää ja hän vinkaisi. Häntä heikotti ja oksetti, hänen päänsä retkahti alas. Koko hänen painonsa lepäsi nyt Erja Mulqvistin paksun käsivarren varassa. Ne aiemmat ajatukset luokkakavereiden ja isosiskon ihailuista ja kateudesta tuntuivat äkkiä etäisiltä ja typeriltä; ei hän ollut mikään supermalli, vaan pelkkä pelosta vapiseva, itkua tuhertava surkimus vanhan naisen kopeloitavana.

Lopulta sormi tuli kokonaan ulos ja kämmen irtosi jalkovälistä. Niina pudisti uneliaana päätään ja sopersi jotain, josta ei edes itse saanut selvää.

”Shhh”, Erja Mulqvist sihisi. Hänen huulensa koskettivat Niinan korvaa ja Niina nytkähti. ”Älä venkoile... se blondiino odottaa jo malttamattomana vuoroaan.”

”P-p-pyydä se tulemaan... Mä h-haluan kotiin.”

Erja Mulqvist ei ollut kuulevinaan. Hän työnsi kätensä levynä lantionsa ja Niinan takapuolen väliin ja puristi toista pakaraa. ”Parempi pylly kuin monella lukiolaisella, niinkö sinä sanoit?”

”E-en mä tiedä”, Niina niiskutti värisevällä äänellä. Hän kyyristi selkäänsä ja ravisti hartiotaan yrittäen päästä irti, mutta yritys oli voimaton. Erja Mulqvistin etusormi liukui hänen pakaravakoonsa, siveli sitä ylös ja alas, pysähtyi peräaukon kohdalle ja työntyi sisään. Niina parkaisi.

”Suu suppuun, karvapimpsa. Vartalo on mallin työväline ja on minun velvollisuuteni tutkia se kunnolla.”

Erja Mulqvist oli uransa aikana työntänyt sormensa useammankin mallinurasta haaveilevan tytön emättimeen, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun hän työnsi sen peräsuoleen. Ilokseen hän huomasi pitävänsä siitä; reikä oli lämmin ja käsittämättömän pieni, valkoiset pakarat sen ympärillä niin kimmoisat mutta silti pehmeät. Varovasti, nauttien siitä joka solullaan hän puski sormeaan syvemmälle, kunnes hänen rystysensä painuivat vasten peppuvakoa.

Hän pyöräytti sormeaan kuin autonavainta, hänen sylissään tärisevä Niina päästi kurkustaan lyhyen parahduksen. Hänen huulensa kiristyivät virneeseen, kun hän pyöritti sormeaan toiseen suuntaan ja sanoi: ”Hyviä uutisia, tyttöseni. Tämä pikku persereikä saa täydet pisteet.”

”Sattuu”, Niina sanoi hengitys pihisten.

”Hah... No varmasti. Myönnä että sinulla on kaunis pikku persereikä, niin otan sormeni pois.”

Niina ravisti päätään ja yritti kiemurrella pois Erja Mulqvistin otteesta. Äkkiä sormi hänen peräsuolessaan koukistui. Hänen silmämunansa pullistuivat ja hän rääkäisi kivusta: ”Auuuuh!”

”Myönnä, kuten käskin sinun myöntää. Ennen sitä tämä sormi ei lähde minnekään. Minä siirrän vaikka postiosoitteeni sinun persereikääsi, jos tarve vaatii.”

”Aaauu...”

”Tottele. Vai oletko sittenkin pelkkä ipana? Oliko blondiino oikeassa? Tulitko etsimään hiekkalaatikkoa? Tai Barbie-nukkea? Hmph?”

Niina haukkoi henkeä. Sormi hänen sisällään oli taipunut melkein kaksinkerroin. Kipu alavatsassa oli sietämätön, viime kesästä asti (epäsäännöllisesti) vaivanneet kuukautiskivut eivät olleet sen rinnalla kuin kutinaa. Hän nielaisi, avasi suunsa ja sanoi: ”Mulla on kaunis pikku persereikä.”

”Kyllä vain”, Erja Mulqvist sanoi suoristaen sormensa ja vetäen sen ulos. ”Sääli, ettei sillä seikalla ole ollenkaan painoarvoa. Emme me etsi pornotähteä, vaan vaatemallia.” Hän hellitti otteensa Niinan vatsalta. Niina lysähti polvilleen, kaatui kyljelleen ja laittoi kädet suojaksi paljaan takapuolensa eteen.

Erja Mulqvist astui Niinan ylitse ja jatkoi menoaan kohti ovea. Puolimatkassa hän pysähtyi ja sanoi olkansa yli: ”Sinuna pukisin päälleni ja lähtisin kotiin. Vaikutti vähän siltä, että sinä ja blondiino ette tulleet juttuun, ja siksi et ehkä halua hänen näkevän paljasta pyllyreikääsi. Tiedä vaikka hän sanoisi siitä jotain loukkaavaa.” Hän käveli ovelle ja lisäsi: ”Teen valinnan tämän viikon aikana. Ilmoittelen sitten, jos päädyn sinuun."