Pellavapää ja Pitkätissi

~

-Karsee haju, Linda sanoi. -Jos ei tästä tuu hedaria, niin ei mistään.

-Höpö, höpön. Täähän on vain maaseudun suloinen tuoksu; kukkia, heinää ja kotieläinten paskaa, Carolina vastasi katsellen sivuikkunasta ohitse viliseviä peltoaukiota ja siellä täällä viljavainoiden keskellä seisovia yksinäisiä latoja. Suuri osa niistä näytti olevan lähtökuopissaan, valmiina romahtamaan heti ensimmäisten syysmyrskyjen tullessa.

Maisema oli samaan aikaan kaunis ja ahdistava. Enemmän ahdistava. Kuka oikeasti kestäisi asua täällä? Keskellä loputonta korpea, kilometrien päässä naapureista ja sadan kilometrin päässä lähimmästä ostoskeskuksesta.

Ja Linda oli oikeassa: Haju oli iljettävä, etenkin tulikuumassa autossa, jonka ilmastointi toimi vain välillä ja silloinkin heikosti.

Carolina veivasi ikkunan kiinni ja ravisti toppinsa helmaa. Valkoinen puuvilla oli hiestä kosteaa ja liimautunut hänen vatsaansa.

Linda otti kojelaudalta kartan, levitti sen auki ratin päälle ja alkoi tutkia sitä otsa kurtussa.

-Älä sano, että me ollaan eksyksissä, Carolina huokaisi.

-Ei me olla eksyksissä.

-Hyvä, koska mä sanoin vain noin miljardi kertaa että otetaan mun isän GPS mukaan...

-Mä vaan en tiedä missä me nyt ollaan.

Carolina lopetti toppinsa tuulettamisen ja kääntyi katsomaan kaveriaan. -Eksyksissä siis. Sepäs hauskaa.

~

Linda pysäytti autonsa pienelle levennykselle tien laitaan. Soratien kuiva pöly kietoi heidät hetkeksi sisäänsä, mutta kun ruosteen värinen pilvi oli hälvennyt, he näkivät oikealla puolellaan loputtomiin jatkuvan metsän, vasemmalla taas heinäpeltoa heinäpellon perään ja pitkällä pellon keskellä yksinäinen maatilan.

-Ehkä me voitais kysyä tuolta, Linda sanoi nyökäten päätään rakennusten suuntaan. -Ajo-ohjeita tai jotain.

-Ei huono ajatus, muuten me haahuillaan täällä korvessa koko yö.

Linda avasi oven, astui ulos ja sipaisi hiukset silmiltään. Sitten hän kääntyi ja sanoi ovenraosta: -Mä hoidan tän. Kuten tiedät, nää sisäsiittoiset heinähatut syö munlaisen megabeiben kädestä. Hän vinkkasi Carolinalle silmää ja sulki oven, loikkasi ojan yli pellolle ja lähti kävelemään kohti pientä asuintaloa ja talon takana kohoavaa punaista latoa.

~

Carolina nosti aurinkolasit otsalleen, kaivoi kännykän taskustaan ja tarkisti kellonajan viidennen kerran. -Loistavaa, hän mutisi.

Lindan lähdöstä oli kulunut yli puoli tuntia. Toki Lindalla oli taipumus jäädä suustaan kiinni jos jonkinlaisten ihmisten kanssa, mutta liika oli liikaa. Etenkin nyt, kun heillä oli kiire. Festareiden alkua tuskin siirrettäisiin heidän ajovirheensä vuoksi, ja mikä pahinta, parhaat telttapaikat menivät aina ensimmäisenä.

Carolina valitsi Lindan numeron ja painoi puhelimen korvalleen, mutta samassa tämän valkoinen iPhone alkoi soittaa kojelaudalla Christina Aguileran "Your bodya".

-Todella loistavaa, Carolina huokaisi ja nousi autosta.

Muutamaa minuuttia myöhemmin hän seisoi maatilan pihassa katsellen sitä kädet lanteillaan ja suu mutrussa; lähes täysin kasvien peittoon jäänyttä traktorin rotiskoa, ruosteisia öljytynnyreitä ja sammaloitunutta pihakeinua, joka monen peltoladon tapaan näytti valmiilta kaatumaan kumoon ensimmäisen tuulenpuuskan tullessa.

Hän oli jo puoliksi menossa kohti asuinrakennuksen etuovea, kun ääni hänen takaansa sanoi: -Stop, typykkä.

Carolina säpsähti ja kääntyi nopeasti ympäri. Nähdessään vanhan, laihan miehen, jolla oli keppi kädessään ja piippu suupielessään, hän rauhoittui. Vanhus oli likainen ja hänen nokitahraiset kasvonsa kiilsivät hiestä, mutta hän oli myös harmiton. Perus turvenuija, kuten Linda voisi asian ilmaista.

-Päivää. Ja anteeksi häiriö, mutta mä etin mun kaveria, Carolina sanoi.

Vanhus nosti keppinsä ilmaan ja osoitti sen kärjellä ajotietä ja Lindan Mazdaa, joka erottui vain pienenä punaisena kuutiona vasten sen takana alkavaa kuusikkoa. -Nuori neiti, on parempi että lähdet nostelemaan nyt samantien.

-Mun kaveri tuli tänne yli puoli tuntia sitten kysymään ajo-ohjeita, Carolina sanoi, -eikä tullut takas autolle. Enkä mä mene minnekään, ennen kuin oon löytänyt Lindan.

-Minun poikani ei pidä tunkeilijoista, vanhus sanoi ja imi piippua posket lommollaan. -En minäkään sen paremmin, mutta toisin kuin poika, minä osaan olla ihmisiksi. Ainakin tiettyyn pisteeseen saakka.

Carolina katsoi vanhan miehen takana kohoavaa punaista rakennusta. Se oli kaiketi navetta tai talli tai joku muu vastaava -joku jossa kotieläimiä pidettiin. Sen pääty oli yhtä suurta pariovea ja sen sivuseinällä oli toinen ovi, paljon pienempi sellainen. Molemmat olivat kiinni ja molemmissa riippui ruosteinen munalukko. Hän käänsi katseensa takaisin mieheen. -Jos sä oot tehnyt Lindalle jotain, oot pahassa pulassa.

-Peijakkaan hikitissi, vanhus sähähti. -Mitä minä juuri sanoin? Häh? Kaiva vaikku korvistasi, pyllynkeikuttaja, sillä minä en tykkää turhan päiten toistella sanojani.

Carolina perääntyi. -O-onko sun poika tehnyt jotain?

-Äläs meuhkaa siinä. Korvat auki nyt, minä annan vinkin: Kirmaa nuo pitkät hikitissit heiluen takaisin autollesi, paina kaasu pohjaan ja älä katso taaksesi.

-Mähän en jätä mun kaveria tänne, Carolina huusi ottaen askeleen kohti vanhusta -Mä soitan poliisin, jos mun tarvii. Että siinä puolestaan sulle pieni vinkki.

Kun Carolina sulki suunsa ja jäi odottamaan vanhuksen vastausta, hän kuuli kuivan soran rapinaa selkänsä takaa. Hän ei kuitenkaan ehtinyt kääntyä katsomaan, kuka tulija oli, koska äkkiä jokin kova ja tylppä iskeytyi hänen takaraivoonsa ja tiputti hänet tajuttomana maahan.

~

-Kopsista vaan. Sinä siis välttämättä halusit ne molemmat?

-Uhhuu.

-Mikäs siinä... Mutta mietinpä vain, että mistä niille säilytystila löydetään? Tuota pitkätissiä et ainakaan tuo taloon sisälle.

-Mhh...

-Noh, tee kuten parhaaksi näet... Sen verran kuitenkin sanon, että hae tuo autonrämä pois tienposkesta, ennen kuin joku nuuskiva paskiainen tulee etsimään näitä uusia ystäviämme, Pellavapäätä ja Pitkätissiä.

~

Linda heräsi karmivaan pääkipuun. Hän avasi hitaasti silmänsä ja näki hämärässä vain tumman puuseinän ja jotain, joka näytti suurelta heinäpaalilta. Hän yritti liikuttaa käsiään, mutta tajusi niiden olevan sidottu yhteen selkänsä taakse karhealla köydellä. Hän päästi kurkustaan vapisevan vaikerruksen huomaten samalla, että hänen suulleen oli sidottu paksu kangasrätti.

Hän vääntäytyi irvistellen istumaan ja katsoi itseään: Hänen t-paitansa oli poissa, samoin farkkushortsit. Hän oli alusvaatteisillaan ja yltä päältä kuivuneen kuran peitossa. Hän vaikersi taas ja koetti riuhtoa käsiään vapaaksi.

Yhtäkkiä Linda kuuli saranoiden narahduksen, sitten raskaiden askelten lähestyvää töminää. Hän jähmettyi kauhusta.

Hämärästä astui esiin järkälemäinen mies, joka pysähtyi aivan hänen eteensä. Miehellä oli yllään suuri ja risainen kaapu, jonka alkuperäistä väriä oli mahdoton arvata; nyt se oli kauttaaltaan paksun lian peitossa.

Miehen tummat hiukset olivat käsittämättömän likaiset ja sojottivat pystyssä takkuisina suortuvina. Hänen kasvonsa olivat liki valkoiset ja silmät vain hiilenmustat, ilmeettömät pisteet syvissä kuopissa. Kädessään mies roikotti kaksinkerroin taitettua vyötä.

Linda ravisti päätään ja veulasi leukojaan. Suurätti oli tiukalla eikä hievahtanutkaan.

Sanomatta sanaakaan mies iski Lindaa vyöllä vatsaan heti alushousujen vyötärönauhan yläpuolelle. Hämärässä tilassa kaikui kova pamaus, kun nahka pureutui Lindan ihoon.

Linda ulvoi kivusta, heittäytyi kyljelleen maalattialle ja käpristyi sikiöasentoon. Pakokauhu velloi hänen ylitseen kuin hyökyaalto. Missä helkkarin loukussa hän oli ja miten oli sinne joutunut? Entäpä Carolina, oliko hän yhä autossa?

Vyö vihelsi ja iskeytyi Lindan pakaroille. Kipu sai hanet mylvimään ja lihakset hänen puolialastomassa vartalossaan sätkimään.

Mies löi vielä kolmannen kerran, sitten hän laski kätensä ja astui taaemmas katselemaan, miten Linda riuhtoi köytettyjä käsiään ja kiemurteli tuskissaan kuin käärme.

Hätänsä keskellä Linda ei huomannut vanhempaa miestä, joka liittyi nuoremman seuraan. Ei ennen kuin tämä avasi suunsa:

-Jahas, meidän pikku blondiino on näemmä herännyt.

-Hhrrrhh...

Vanhus kyykistyi ja puristi Lindan niskaa niin kovaa, että nikamat rusahtivat. -Tiedätkös, pellavapää... siihen on syynsä, että me pojan kanssa asumme poissa muiden ihmisten silmistä. Täällä kaukana sinunlaistesi pienten pyllynheiluttajien näköpiiristä. Ja piru vieköön, pitkän aikaa meillä pyyhki vallan mainiosti. Poika viihtyi ja minä samoin.

Hän pakotti Lindan kaksin käsin vatsalleen kylmälle maalattialle ja istuutui hänen takareisilleen. -Katsos, pikkupylly, minun poikani on erilainen. Hän ei... miten sen muotoilisi... hän ei osaa aina käyttäytyä naisten seurassa. Ne teidän tissinne ja persereikänne ja pulleat pillunne hajuineen. Ne saavat hänet tolaltaan.

Nuorempi mies puuskutti ja pärski heidän takaanaan kuin vauhkoontunut hevonen.

-Huomaatko? Poikaparka on vallan hermostunut.

Linda nosti poskensa maasta ja nyökytti.

-Sinä ja tuo sinun keikkuva pikkuperseesi oli pojalle järkytys. Ja sitten, aivan kuin sinussa ei olisi ollut kylliksi päänvaivaa, se pitkätissinen kaverisi tuli paikalle.

Linda alkoi ulista. Oliko Carolina-parka samassa jamassa kuin hänkin; sidottuna ja ruoskittuna jossain tämän lannanhajuisen rotankolon uumenissa? Jos niin oli, apua ei ainakaan olisi tulossa.

Vanhus nappasi kiinni Lindan hiuksista, riuhtaisi hänet istumaan ja työnsi hänet selkä edellä päin paksua puista tukipylvästä. Nuori mies röhki heidän vieressään ja tamppasi kiihkeästi lattiaa.

-Älä välitä pojasta, se tykkää vähän pokkuroida, kun haistaa tussuvärkin, vanhus sanoi ja kiinnitti Lindalle kaulapannan ja sitoi pannan kiinni tolppaan samanlaisella köydellä, jolla hänen kätensäkin oli sidottu. -Tälläinen helkkarin kuuma päivä vielä. Saa katsos hameväen tussut hikoilemaan ja haju lisääntyy.

Vanhus taputti Lindan poskea ja suoristi selkänsä. Sen jälkeen hän nosti kätensä ylös stop-merkiksi. Nuorempi mies lopetti elämöintinsä, työnsi kielensä ulos ja jäi seisomaan paikoilleen läähättäen kuin läkähtynyt koira.

-Ei ole terveellistä pokkuroida näin kuumalla, vanhus sanoi. -Saat vielä jonkun kuolemantaudin sillä tavalla.

-Höööh, hööööh, höööh...

-Huilaa tovin aikaa ja ruoski sitten tämä haisulitussu. Minä käyn katsomassa sitä pitkätissistä, ei se maailmantappiin saakka voi nukkua.

~

Maakellariin johtava ovi oli matala, ja vanhus joutui kumartumaan mennessään siitä sisään. Hän laskeutui kiviportaat hyväntuulisesti vihellellen ja rummutellen portaiden ruosteista kaidetta rystysillään. Päivä oli ollut aivan liian kuuma ja tukahduttava hänen makuunsa; juuri sellainen, joka sai hänen nivelensä kolottamaan ja vei ruokahalunkin mukanaan.

Myös poika oli ollut aamupäivällä kärttyinen ja pitkästynyt. Eikä se sinänsä ollut mikään ihme; kukapa ei pidemmän päälle pitkästyisi tässä ränsistyneessä perslävessä, jossa ainoat seuralaiset olivat rotat ja rypäleen kokoiset sontakärpäset?

Mutta hiphurraa, naiset ja herrat. Niin vain kuin tyhjästä pihaan oli tullut vaalea tytönhempukka, joka ei ollut pelkästään haissut tussulta, vaan löyhkännyt siltä. Nuorelta ja tuoreelta pillureiältä.

Poika oli ilmiselvästi haistanut pillun jo siinä vaiheessa, kun punainen auto oli tehnyt äkkipysäyksen tienlaitaan. Sillä samalla sekunnilla tämän silmiin oli syttynyt innostuksen pilke, jota vanhus ei ollut nähnyt vuosikausiin.

Ja mikä parasta, innostus näytti olevan tarttuvaa lajia.

Vanhus seisahtui keskelle kellarin lattiaa, risti käsivarret vatsalleen ja katsoi nahkaremmeissä roikkuvaa naista, joka oli tullut paikalle ensimmäisen vanavedessä. Tämä tapaus oli erilainen kuin Pellavapää; tältä löytyi tissiä ja persettä kuin karjamarkkinoilta. Lisäksi tämä tapaus oli ollut suulasta sorttia. Nenäkäs pikku paskiainen, jonka hiestä kiiltävät tissit olivat heiluneet topin alla kuin laukkahevosen häntä.

Hän tutkaili Carolinaa, joka riippui vaakatasossa neljän remmin varassa, vatsa metrin verran kivilattian yläpuolella ja pää velttona roikkuen. Hän nappasi kiinni Carolinan leuasta ja nosti sen ylös.

-Kukkuu, Pitkätissi. Täällä maalla ei olla mitään vasemmistolaisia vätyksiä, eikä meillä ole tapana nukkua koko päivää.

Carolinan suulle oli sidottu samanlainen rätti kuin Lindallekin. Vanhus tarkisti nopeasti sen pitävyyden, kyykistyi ja konttasi Carolinan alle..

Toinen rinta oli pullahtanut osittain ulos topin kaula-aukosta, ja vanhus näki puolet laajasta vaaleanpunaisesta nännipihasta. Hän pudisti päätään. Poika ei missään tapauksessa pitäisi tuollaisista nännipihoista, mokomat nisät saisivat pojan hermostumaan.

-Arvon pitkätissillä on siis laajat nännipihat, hän murahti. -Sitä minä vähän arvelinkin.

Hän kömpi pois Carolinan alta ja huiski likaa housuistaan. Pojan oli pitänyt siivota kellari jo aikapäiviä sitten, mutta tässä talossa vanha sanonta: "Jos haluat jotain tehdyksi, tee se itse" piti kutinsa kerta kerran jälkeen.

Äkkiä Carolinan kurkusta kuului lyhyt korahdus ja hänen päänsä nytkähti. Vanhuksen kasvoille syttyi virne, joka paljasti hänen molemmat jäljellä olevat hampaansa.

-Neiti suvaitsi siis viimein herätä. Sepäs vasta ystävällistä. Hän astui lähemmäs, raotti Carolinan shortseja ja kurkisti niiden alle. -Aijai mikä perse. Kunnon pyöreä pullukka. Lämmittää tälläisen vanhan ukon sydäntä.

Hän veti kätensä pois ja shortsien vyötärönauha läiskähti vasten Carolinan alaselkää. Carolina ynähti kivusta ja alkoi nytkyttää vartaloaan.

-Sait perseestä täydet pisteet, Pitkätissi. Ikävä kyllä minulla on myös huonoja uutisia, vanhus sanoi ja työnsi kätensä Carolinan alle ja tökkäsi topin alta törröttävää rintaa. -Nämä tissit nimittäin. Poika ei pidä tälläisistä. Sinuna toivoisin hartaasti, ettei hän pullauta näitä löllyköitä kokonaan ulos, koska silloin niille käy kalpaten.

Carolina oli nyt täysin hereillä ja rimpuili kaikin voimin. Hänen vartalonsa heilui puolelta toiselle mustien nahkahihnojen varassa ja kellarin katosta ropisi laastipölyä hänen hiuksilleen ja selkäänsä.

-Siinäpähän venkoilet, vanhus käkätti. -Noilla hihnoilla on taltutettu astutettavia tammoja niistä päivistä saakka, kun meikäpojan kivekset vielä odottelivat laskeutumistaan, joten luulenpa niiden kestävän yhden isonännisen lehmänkin.

Sen sanottuaan vanhus kääntyi ja käveli portaisiin ja katosi hetkeä myöhemmin matalasta oviaukosta, jonka hän sulki ja lukitsi perässään.

~

Tullessaan takaisin latoon vanhus näki juuri sen, minkä oli odottanutkin näkevänsä; Pellavapää oli alaston ja hänen vartalonsa oli täynnä punaisia vyönjälkiä. Niitä oli hänen vatsallaan, reisillään, rinnoillaan ja suurella todennäköisyydellä jopa jalkovälissään.

Viimeistä kohtaa vanhus ei voinut varmistaa omin silmin, sillä poika oli asettunut nelinkontin Lindan jalkojen väliin, nostanut hänen pohkeensa harteilleen ja haudannut päänsä hänen haaroihinsa.

Vanha mies ei voinut kuin nauraa. -Tupsuako täällä haistellaan ja maistellaan? Kaupunkilaistytön tupsua vieläpä, oikein viiden tähden herkkua.

Poika mylväisi.

-Maistele sinä vain kaikessa rauhassa, vanhus sanoi ja istuutui puiselle jakkaralle ladon seinän viereen ja kaivoi piipun paitansa taskusta. -Onhan tässä aikaa.

Poika nosti päätään ja mylväisi uudestaan. Vanhus näki nyt Pellavapään jalkovälin ja huomasi oletuksensa osuneen oikeaan; tytön karvattomat häpyhuulet olivat nekin saaneet maistaa vyötä.

~

Oli jo yö, kun he laskeutuivat alas kellarin kapeita kiviportaita. Vanha mies edellä ja nuorempi heti hänen takanaan. Vanhus haistoi pojan hengityksessä emättimen ja haju oli hänelle mieliksi. Pojan henkinen hyvinvointi oli askarruttanut häntä viimeisten vuosien aikana niin monena yönä, että tämä parivaljakko... nämä kaksi istuen kuseksivaa perseenkeinuttajaa, olivat tulleet kuin taivaan lahjana.

Se, mikä vanhusta nyt askarrutti, olivat kellarissa viruvan nirppanokan rinnat. Ne suuret, hiestä kiiltävät löllykät ja vaaleanpunaiset nännipihat niiden päissä.

Portaiden alapäässä vanhus pysähtyi ja koputti pojan rintaa nyrkillään. -Oletkos siivosti?

-Mrhh.

-Tämä tyttö on erilainen kuin se ladossa oleva.

-Hmmmh?

-Katso itse, mutta älä meuhkaa. Täällä on huono ilma, huonoksi keuhkoille. Ei hyvä paikka pillastua.

Vanhus astui sivuun ja poika käveli hänen ohitseen selkä kyttyrällä ja kädet painettuina tiukasti vasten reisiä. Päästyään remmeissä roikkuvan ja enää vain hyvin vaisusti nytkivän Carolinan luo hän pysähtyi ja kääntyi katsomaan vanhusta olkansa yli.

-Kurkkaa sen pyllyä, vanhus kehotti.

Carolina tunsi kylmän ja kovan kämmenen asettuvan paljaalle ihokaistaleelle toppinsa ja shortsiensa väliin. Käsi sukelsi levynä shortsien alle ja etusormi koukistui tunnustelemaan hänen peräaukkoaan.

Karhea sormi työntyi hänen sisäänsä ja vetäytyi välittömästi ulos. Carolina puristi kätensä nyrkkeihin ja vinkui.

-Maista sitä, vanhus kehotti. -Ahmi sitä, kuten lihaisaa kinkkua ahmitaan. Ei sitä joulupöydässäkään sormilla kopeloida.

Nuorempi mies, jonka ikää oli liki mahdonta arvioida hänen ilmeettömiltä, posliininukkemaisilta kasvoiltaan, murahti ja riuhtaisi Carolinan shortsit ja alushousut reisille. Hänen vaalea takapuolensa oli nyt ilkosen alaston.

Vanhus portaiden luona taputti käsiään. Poika murahti jälleen ja painoi kasvonsa Carolinan pakaravakoon.

Carolinan lihakset kiristyivät ja hän ulvoi vasten kuolan kastelemaan suurättiä. Miehen kuuma, karhea kieli nuoli hänen peräaukkoaan ja työntyi hänen sisäänsä. Terävät kulmahampaat raapivat hänen pakaroitaan.

Poika jatkoi pitkän aikaa, mutta lopulta hän nosti kasvonsa ylös ja jäi seisomaan lipoen huuliaan ja pidellen kaksin käsin kiinni Carolinan pakaroista. Vanhus tuli hänen luokseen ja ojensi hänelle vyön.

-Se on kaunis pylly, mutta se tarvitsee tätä.

Poika pärskäisi ja tömisti jalkojaan.

Ensimmäinen sivallus osui oikeaan pakaraan ja jätti sen pintaan leveän punaisen naarmun. Toinen sivallus osui vasempaan, kolman niiden väliin. Neljäs osui poikkisuuntaisesti molemmille pakaroille, samoin viides. Kun vyö läiskähti kuudennen kerran Carolinan avuttomalle takapuolelle, hänen päänsä retkahti voimattomana alas ja hän virtsasi.

-Se on kusta, vanhus vastasi kysymykseen, jota kukaan ei ollut esittänyt. -Se meni ja kuseksi meidän kellariimme. Lattialle, jonne meidän pitäisi tuoda perunoita.

Poika kumartui katsomaan kirkasta lammikkoa Carolinan alla. -Mrrhh. Äää--

Äkkiä tuli hiirenhiljaista. Vanhus tiesi välittömästi mistä oli kyse ja astui taaemmas. Kellarin katossa riippui yksi ainoa hehkulamppu, mutta pojalla oli tarkka näkö. Poika oli havainnut typykän tissit.

Vanhus kuuli kankaan repeytyvän ja sitä seuraavan karjahduksen. Hän perääntyi toisenkin askeleen, ennen kuin sanoi: -Äläs nyt pillastu. Isoissa tisseissä ne nisätkin ovat monesti isot. Olethan sinä sen karjamarkkinoilla nähnyt.

Poika oli mennyt kokonaan Carolinan alle ja asettunut selälleen lattialle. Hän ojensi kätensä ylös ja nappasi vapaina roikkuvat rinnat otteeseensa.

Carolina, joka oli hetkeksi menettänyt tajunsa, virkosi samalla hetkellä ja alkoi mylviä.

Poika nipisti nännit kynsiensä väliin, venytti niitä ja väänsi niitä ympäri.

-Vilustutat vielä itsesi, jos siellä kylmällä lattialla alat lypsää, vanhus sanoi jämäkästi, mutta harvinaisen tietoisena siitä, että moiset varoittelut kaikuivat kuuroille korville. Poika oli aikoinaan halunnut oman lehmän ja hän oli sanonut siihen pyyntöön jyrkän ein.

Nyt näytti siltä, että pojan toive oli toteutunut, ja tämä aikoi ottaa ilosta kaiken irti.

Carolina haukkoi henkeä. Hän tunsi rintojensa venyvän ja vääntyvän. Tuntui kuin hänen nänninsä olisivat olleet petoeläimen hampaissa. Yhtäkkiä hän oli varma -varma siitä, että saastainen mies, jota vanhus kutsui pojakseen, aikoi todella repiä irti hänen rintansa. Repiä ne pois ja syödä ne kitaansa. Hän pissasi taas, mutta tällä kertaa hän ehti pyörtyä jo ennen sen tuloa.

~

Vilunväreet kulkivat pitkin Lindan paljasta selkää, joka nojasi vasten puista pylvästä. Hän oli nukkunut tai ollut tajuton, oli mahdotonta sanoa kumpaa ja miten kauan. Paikka, jossa hän virui, ei enää ollut hämärä vaan pimeä.

Se pilaantuneen lihan hajuinen hirviö, joka oli ruoskinut hänet kuin eläimen, oli poissa ja se oli hyvä. Linda koukisti jalkansa ja yritti päästä seisaalleen. Kaulapanta oli tiukalla, samoin tolppaan sidottu köysi, mutta lopulta hän kuitenkin onnistui. Häntä huimasi ja hänen vartalonsa vapisi kauttaaltaan.

Hän räpytteli silmiään ja antoi itselleen muutaman hetken aikaa rauhoittua. Se ruoskaa heiluttanut elukka, joka oli nuollut häntä ja ajanut hänen haarovälinsä paljaaksi kuivana sillä kammottavalla veitsellä, tulisi jossain vaiheessa takaisin. Se oli varmaa. Mutta vieläkin varmempaa oli se, että sitä ennen hänen oli päästävä pakenemaan.

Yhtäkkiä hänen silmiinsä osui jokin, joka lepäsi lattialla keltaisten heinänpätkien ja kuivuneen mudan seassa. Linda tunsi sydämensä jättävän väliin ainakin kolme lyöntiä.

Varovaisesti, hengitystään pidätellen hän hivuttautui takaisin istumaan ja ojensi jalkaansa, kunnes hänen varpaansa koskettivat sitä, mikä lian seasta pilkotti.

~

Vasemman nännin päähän ilmestyi pieni, kirkas maitopisara, joka tipahti nänniä repivän miehen kaulalle. Mies parahti kuin olisi laskenut kätensä kuumalle hellanlevylle.

-Mitä nyt? vanhus kysyi. -Liikaa tissiä, niinkö? Liikaa hölksyvää lehmän utaretta? Tahdotko jo nukkumaan?

-Mmmmmrrrrrhtooaa!

-Ma- maitoako? Sehän on-- Vanhus painoi kämmenen suulleen. Hän ei enää tiennyt mitä sanoa. Tämä päivä näytti tarjoavan yllätyksiä yllätysten perään. Aivan liikaa hänen ikäiselleen ukolle, jolla oli vaikealuonteisen jälkikasvun lisäksi murheenaan korkea verenpaine ja puolenkymmentä muuta vaivaa.

Toinen maitopisara kirposi nännille. Tällä kertaa Carolinan rintoja vetelevä mies osasi odottaa sitä ja väistyä, ennen kuin se tippui alas.

-Utareet, vanhus puuskaisi kämmenensä takaa. -Olisihan se pitänyt tietää, kun näin sen nisän.

Hän laski kätensä alas ja kakaisi kurkkuaan. Sitten hän käveli pojan ja hihnoissa tajuttomana riippuvan Carolinan luo ja sanoi: -Rankaise tätä helkkarin Pitkätissiä.

~

Linda raotti pientä, yläreunastaan kaarevaa ovea ja kurkisti sisään. Hän näki kiviportaat ja niiden alapäästä hehkuvan keltaisen valon. Sydän hänen rinnassaan hakkasi kuin moukari ja hänen polvensa tutisivat pelosta.

Hänen aivonsa huusivat väsymättä yhtä ja samaa: Hae poliisi, hae poliisi, hae poliisi.

Mutta ei, sitä hän ei voinut tehdä. Hän ei voisi jättää Carolinaa sen mädäntyneen kammotuksen armoille. Sitäpaitsi auto oli kadonnut ja matka jalkaisin lähimpään naapuriin veisi tunteja... hitto, tässä pimeydessä se voisi viedä koko yön. Yön, jonka jälkeen Carolina-parka olisi mennyttä kalua.

Linda katsoi veistä, jonka oli löytänyt ladon lattialta satumaisella tuurilla ja jolla oli leikattu hänen häpykarvansa ja nyt myös hänen käsiään pidelleet köydet. Se oli pitkä ja kohtalaisen terävä, mutta silti se ei ollut riittävä ase kahta miestä vastaan.

Alhaalta kellarista kuului huuto, joka sai Lindan niskavillat jäykistymään: -Rankaise kunnolla, rankaise niitä velttoja vellipusseja!

Linda tiesi mistä oli kyse: Se vanha kuvotus oli usuttanut nuoren kuvotuksen Carolinan rintojen kimppuun. Hän kyykistyi ja pystyi vain vaivoin pitämään oksennuksen sisällään.

Lopulta Linda nousi ylös pitäen tukea ovenpielestä. Silloin hän huomasi kehikkopuun olevan vain puoliksi kiinni. Hän tarttui siihen kaksin käsin ja kiskoi minkä ikinä pystyi.

~

Paksu laudanpätkä jysähti vanhuksen ohimolle. Hän älähti, katsoi Lindaa hämmästynyt ilme kasvoillaan ja rojahti lattialle.

Linda astui hänen ylitseen pidellen lankkua olallaan kuin pesäpallomailaa. Nyt hän näki tajuttoman Carolinan, joka riippui velttona raajoihinsa kiinnitetyissä hihnoissa. Hän näki myös kuvotuksen, joka makasi selällään Carolinan alla ruosteiset tongit käsissään.

-Mun kaverin tisuihin ei tuollainen yökötys koske! Linda kiljui. Adrenaliini oli vienyt ainakin hetkellisesti pelon mennessään, ja hän huitaisi miestä lankulla.

Isku osui miehen olkavarteen ja sai hänet mylvimään ja pärskimään niin, että sylkipisarat roiskuivat Lindan paljaille säärille.

-Ylös paskiainen! Jätä Caron tisulit rauhaan! Linda huusi.

Mies irvisti ja sähisi hänelle. Linda löi uudestaan. Lankku kolahti miehen kylkiluihin.

-Äääärrr!

Mies kiepsahti kontilleen ja syöksyi kohti Lindaa, mutta silloin hänen kenkänsä osui pieneen maitolammikkoon ja luiskahti hänen altaan. Linda puristi silmänsä kiinni ja humautti miestä vielä kerran. Tällä kertaa osuma oli täydellinen.

Mies ei huutanut eikä edes voihkaissut, vaan lysähti välittömästi lattialle ja jäi makaamaan vatsalleen liikkumattomana kuin kivi.

Linda perääntyi ja miltei kompastui ensin kolkkaamaansa mieheen, mutta onnistui pitämään tasapainonsa. Hän tiputti lankun käsistään ja loikkasi Carolinan luo ja avasi kädet täristen tämän siteet.

-Caro, hei Caro, hän niiskutti. -Herää... Meidän pitää mennä... Nyt heti... Muuten ne... ne... aikoo... sun ti-ti-tissejä.

Carolina yskäisi ja raotti silmiään. Linda puristi hänen kättään.

-Tuu äkkiä... Pian nyt.

Carolina nousi kompastellen jaloilleen. -Missä me... ollaan? Mun rintoihin sattuu... Auh...

Linda otti kiinni hänen ranteestaan ja suukotti hänen mustelmien ja ruhjeiden värittämiä rintojaan. -Nyt, Caro! Meidän pitää mennä nyt.

He nousivat kellarin portaat peräkanaa ja juoksivat käsi kädessä pihan poikki heinäpellolle. Täysikuun kelmeässä valossa heidän alastomat, kuritetut vartalonsa hohtivat maidonvalkoisina.