Jessican pylly

Jessica tönäistiin pukuhuoneeseen ja koulun aulaan vievä ovi suljettiin. Hänen kätensä väännettiin selän taakse ja Petra käski häntä istumaan pitkälle puupenkille. Vaihtoehtojen puutteessa Jessica totteli.

Petra astui hänen eteensä ja risti käsivartensa vatsalleen. -Miksi sä kerroit musta opelle?

Jessica pudisti päätään. -En kertonut.

Tyttö, joka piteli hänen ranteitaan ja jonka nimeä hän ei edes tiennyt, sähisi hänen korvaansa: -Varmana kerroit. Mistä se muuten ois tiennyt, että Petra lunttasi?

-E-en tiiä.

Oven takaa kuului oppilaiden iloista puheensorinaa. Ulko-ovet paukkuivat ja kengät kirskuivat. Oli perjantai-iltapäivä ja kouluviikko oli suurimmalta osaa oppilaista päättynyt. Ehkä koulun toisessa kerroksessa, yläasteen tiloissa, oli vielä joitain onnettomia joiden päivä jatkui kolmeen asti, mutta ensimmäinen kerros oli hyvää vauhtia tyhjenemässä.

Petra puristi huulensa ohuiksi viiruiksi ja katseli Jessicaa epäluuloisena. Hänen farkkujensa taskusta pilkotti jälki-istuntolappunen, jonka opettaja oli antanut hänelle aamulla heti ensitöikseen. Ja hän oli ollut varma jo sillä sekunnilla, että syypää mokomaan lappuseen oli Jessica. Opettajan lellikki, luokan pikkuvanha prinsessa.

-Kuka mut sitten käräytti? Petra kysyi lopulta.

Jessica ei vastannut, mutta sitten hänen käsiään pitelevä tyttö taivutti hänen ranteensa miltei luonnottomalle mutkalle ja ärähti hänen korvaansa: -Vastaa, tyhmä törrötissi.

-Aiiih! En mä tiedä!

-Se valehtelee, tyttö sanoi. -Se yrittää vaan huijata sua.

Äänet oven takana olivat vaienneet. Petra vilkaisi pukuhuoneen kelloa; se oli kuusi minuuttia yli kaksi. Hän oli kohtalaisen varma siitä, ettei aulassa ollut enää ristin sielua. Tuskin pihamaallakaan. Petra astui lähemmäs Jessicaa ja kyykistyi aivan hänen eteensä. Jessican silmäkulmat olivat kostuneet ja hänen alahuulensa värisi.

-Pelottaako sua? Petra kysyi. -Tunnusta, niin pääset vapaaksi. Haluun vaan kuulla totuuden.

-Lu-lupaatko kunniasanalla?

-Jep. Petra asetti käden rinnattomalle rinnalleen. -Kunniasanalla.

Jessica niiskutti hetken ja nyökkäsi sitten päätään. -Mä kerroin opelle, että lunttasit. Sori.

Petran kädet puristuivat nyrkkiin, aukesivat ja puristuivat taas. Äkkiä hän läimäytti Jessican topin etumusta, jonka alta pullotti kaksi pientä ja pyöreää rinnannuppua. Jessica kirkaisi kivusta ja yritti nousta seisomaan, mutta hänen käsiään pitelevä tyttö väänsi jälleen hänen rannettaan ja pakotti hänet istumaan aloillaan.

-Auuh! Jessica valitti ravistaen päätään. Hän ei huomannut, miten Petran käsi kohosi ilmaan valmistautuen toiseen iskuun.

Släp. Kädenselkä sivalsi Jessican vatsaa ja heti perään rintoja. Jessica alkoi kirkua, mutta Petra nappasi kiinni hänen huulistaan ja nipisti ne tiukasti yhteen.

-Et kai sä tosissaan luullut, että pääset tosta vaan lähtemään? Petra kysyi. -Ilman selkäsaunaa?

-Mmmpphh!

Petra läimäytti jälleen mustan topin alla niin ärsyttävän uhmakkaasti törröttäviä pikkurintoja. Ontto läiskähdys kaikui pukuhuoneen kylmän valkoisilla kaakeliseinillä. Sitten Petra nosti katseensa pois Jessican rinnoista, jotka olivat heidän luokkansa ensimmäiset ja ainoat rinnat, ja sanoi kaverilleen: -Pistä se mahalleen, mä annan sille selkäsaunan.

Tyttö teki työtä käskettyä; hän taivutti Jessican vasenta rannetta ja pakotti hänet pois penkiltä ja polvilleen kylmälle kivilattialle. Petran julma nipistysote heltisi, ja hetken aikaa Jessica kiljui apua niin kovaa kuin suinkin saattoi. Mutta vain muutamassa sekunnissa hän makasi lattialla pitkin pituuttaan, ja hänen käsiään pitelevä tyttö oli istuutunut hajareisin hänen alaselkänsä päälle ja painanut kätensä kupiksi hänen suulleen.

Ensin Jessica yritti punnertaa itsensä ylös, mutta totesi sen mahdottomaksi; hänen päällään istuva tyttö oli paitsi vahva, myös käsittämättömän painava.

Seuraavaksi hän yritti vääntäytyä kyljelleen ja luikerrella pois päällään istuvan kammotuksen otteesta, mutta yhtä surkein tuloksin. Tyttö antoi hänelle luunapin ja sanoi: -Älä venkoile siinä, tai mä vetelen sua noista pikkutisseistä.

-Mmmpphh!

Petra seurasi tilannetta huvittuneena. -Tuottaako open pikkuprinsessa sulle ongelmia?

-Ei tuota. Se katsos pelkää mua ja sitä, mitä sen tisseille voi sattua.

Petra laskeutui polvilleen ja asettui istumaan Jessican takareisille. Mustien legginsien alla pullottava suuri ja pyöreä ratsastajatytön takapuoli oli aivan hänen edessään, ja mikä parasta, se oli täydellisen avuton. Hän laski kätensä oikelle pakaralle ja siveli sitä kynsillään. Yhtäkkiä hän tiesi tarkalleen minne työntäisi jälki-istuntolappunsa, kun tämä kurinpalautus oli saatu päätökseen.

Mielikuva rullaksi kierretystä paperista, joka sojotti pystyssä Jessican takapuolessa, sai hänet purskahtamaan hillittömään nauruun.

Hädissään pyristelevän Jessican kantapää heilahti laajassa kaaressa ja osui Petran selkään. Osuma ja sen synnyttämä kipu lopettivat naurun. Petra nipisti pakaroita kaksin käsin. Jessican pää nytkähti ja hän alkoi kauhoa lattiaa käsillään kuin olisi hukkumaisillaan. Nyt järkälemäinen tyttö hänen päällään vuorostaan hihitti.

Petra työnsi Jessican topin helmaa ylemmäs, tarttui legginsien vyötärölle ja nykäisi niitä alemmas. Pieni kaistale paljasta takapuolta tuli esiin. Petra riuhtaisi kovempaa. Legginsien saumat revähtivät ja ne liukuivat kokonaan pois pakaroilta. Jessica mourusi ja valitti ja jyskytti kivilattiaa nyrkeillään, mutta Petra ei lopettanut, vaan repäisi myös hänen pikkuhousunsa alas.

-Saitko sen pyllyn paljaaksi? Jessican päällä röhnöttävä tyttö kysyi.

-Jep.

-Onko se tosi söpö ja pullea ja ihana?

-Jep.

-Sellanen, että tekis mieli pussailla ja helliä?

Petra alkoi nauraa. -On! Mä haluun tän pyllyn joululahjaksi, mun ikiomaksi unileluksi.

-Meinaatko sä kuitenkin tehdä sille pahaa?

Nauru loppui kun veitsellä leikaten. -Todellakin. Petra heilautti oikean kätensä ilmaan ja sivalsi sitten kaikella voimallaan Jessican paljastettua takapuolta. Kuului terävä läiskähdys, kun hänen luiseva kätensä osui ja upposi avuttomaan maaliinsa.

-Vouuu! tyttö huusi. -Pelkästään ton äänen kuuleminen teki kipeetä.

Petra pureksi alahuultaan ja katsoi kohtaa, johon oli lyönyt. Jessican maidonvalkoisella pakaralla oli nyt vaaleanpunainen kämmenenjälki. Petra löi toista pakaraa. Pukuhuoneen kolkoilla seinillä kaikui taas kova läiskähdys. Jessican kantapäät heiluivat hervottomina, hänen sormensa olivat koukistuneet petolinnun kynsiksi ja ne raastoivat lattiaa epätoivon tuomalla vimmalla.

-Kesytä se, tyttö sanoi olkansa yli. -Katso nyt miten se rimpuilee ja vastustelee.

Petra sivalsi jälleen polviensa välissä vapisevaa takapuolta. Toisen kerran ja kolmannen. Vielä neljännenkin, mutta siinä vaiheessa hänen kättään poltteli ja pisteli niin kovasti, että hänen oli pidettävä pieni tauko.

Hän ravisteli rannettaan ja puhalsi kämmentään, joka Jessican takapuolen tavoin oli muuttunut ärtyneen punaiseksi. Äkkiä Petra oivalsi, ettei ikinä ollut tullut edes ajatelleeksi sitä, että selkäsauna oli kivulias paitsi sen saajalle myös sen antajalle. Ja jollain oudolla tavalla se oli aika hauska havainto: Hammas hampaasta, silmä silmästä ja tässä tapauksessa kämmen pyllystä... Pyöreästä ja pulleasta pyllystä.

Petra maiskautti huuliaan ja löi taas Jessican takapuolta. Tämä rääkäisi vasten suutaan peittävää kättä ja jatkoi lohdutonta lattian moukarointia. Petra tarttui vasempaan pakaraan ja venytti sitä sivulle. Hän näki nyt (ensimmäistä kertaa elämässään) toisen tytön peräaukon. Hän antoi sille luunapin, painoi peukalonsa sitä vasten ja alkoi hangata sitä kuin vaikeasti irtoavaa tahraa.

Jessican nyrkit avautuivat ja asettuivat vasten lattiaa. Käsien jänteet pingottuivat, kivunhuudot vaihtuivat uneliaaksi vaikerrukseksi: -Uuhhuhhuuh...

Petra hankasi vielä hetken, hellitti sitten otteensa ja otti farkkujensa taskusta pilkottavan paperilapun. Hän lukaisi sen nopeasti läpi, vain varmistaakseen jälki-istuntonsa päivämäärän ja kellonajan, ja pyöritti sen sormissaan tiukaksi rullaksi.

-Hei hanipuppeli, hän sanoi. -Sulla on tosi suloinen pikku persereikä. Siksi mä haluun antaa sille lahjan.

-Mmppfff!

Petra levitti pakaravaon auki ja asetti paperirullan pään vasten peppureikää. Jessican vartalo jännittyi kuin sähköiskun voimasta, ja hän alkoi jälleen takoa nyrkkejään päin kivilattiaa. Petra ei piitannut, vaan survoi paperirullan voimalla Jessican peräsuoleen. Kun se oli kokonaan sisällä, hän tökkäsi Jessican selän päällä röhnöttävän tytön olkaa ja sanoi: -Mä haluun kuulla kiitoksen lahjasta, ota käsi pois sen suulta.

Tyttö totteli. Hetken ajan pukuhuoneessa vallitsi täydellinen hiljaisuus, mutta lopulta Jessica nosti poskensa lattiasta ja alkoi huutaa apua kuin vimmattu.

Tyynesti, vailla minkäänlaista kiihtymystä, Petra sivalsi hänen punaisenkirjavaa takapuoltaan ja sanoi: -Hiljaa.

Jessica ei totellut, vaan huusi edelleen. Petra nipisti toista pakaraa ja löi toista. Uudestaan ja uudestaan, kunnes lopulta avunhuudot muuttuivat itkuksi.

Petra irroitti kyntensä ja komensi: -Sano ”Kiitos lahjasta”... Ei vaan sano: ”Kiitos kivasta pyllyreikälahjasta, Petra.”

-Päästäkää m-m-mut pois, mä haluun kot- Jessica ulisi, mutta silloin Petran kynnet haukkasivat kiinni hänen kivusta sykkivään pakaraansa ja rutistivat sitä julmalla tavalla.

-Tottele! Petra kiljui raapien Jessican peräaukkoa. -Sano mitä käskin!

-Aiiih! Auuu!

-Nyt heti.

-K-ki-kiitos kivasta p-p-pyllyreikälahjasta, P-P-Petra.

Petra lopetti raapimisen ja taputti Jessican sinipunaisia pakaroita. -Ei kestä, hän sanoi tyynesti ja nousi seisomaan. Toinen tyttö teki samoin.

-Mee polvillesi, Petra komensi ja tökkäsi kengällään Jessican lonkkaa.

Tällä kertaa Jessica totteli heti. Kipu hänen runnellussa takapuolessaan oli liikaa, eikä hän kestäisi enää yhtään enempää iskuja tai nipistelyä.

Kun hän oli punnertanut itsensä irti kylmältä lattialta ja asettunut määrättyyn asentoon, Petra astui hänen eteensä ja kyykistyi. Jessica käänsi kasvonsa poispäin pahoinpitelijästään ja sulki silmänsä.

-Mä arvasin, että sulla on pimpinkarvoja, Petra sanoi. Hän työnsi kätensä Jessican haaroihin, kauhaisi hentoja, miltei untuvaisia karvoja kouraansa ja nyhti ne irti. Jessica mourusi kivusta ja kyyristyi melkein kaksinkerroin.

-Ja nyt sulla on paljon vähemmän pimpinkarvoja, Petra sanoi. -Jos sä haluat säilyttää nuo loput, sä opettelet pitämään turpasi tukossa.

Jessica pyyhkäisi kyyneleen poskeltaan ja nyökytti.

-Tajuutko?

-Tajuan mä.

Petra ravisti kättään. Vaaleanruskeat karvat tippuivat lattialle. -Hyvä, hän sanoi. -Nähdään maanantaina.

Päivä maatilalla

Navetassa oli meneillään se tavallinen meininki; apupojat loikoilivat heinäkasassa ja lypsykone oli sammuksissa. Ilmassa leijui vahva tupakanhaju.

Minä vedin työhanskat käsistäni, suljin ja lukitsin pienen sivuoven josta olin tullut, ja kävelin heidän luokseen. ”Mikä helkkarin tauko täällä on taas menossa? Tästäkö muka pitäisi maksaa palkka?”

Jere, kolmikon vanhin jäsen, venytteli selkäänsä ja sanoi: ”Tämä on niin saakelin tylsää hommaa, ei tätä jaksa.”

Toiset pojat hänen vierellään nyökyttivät päitään.

”Sellasta se kuulkaa on, se työnteko. Ellei kelpaa-” Heilautin peukaloani oven suuntaan. ”-täältä voi häipyä. Näkemiin vaan ja tervemenoa.”

”Lehmien paksuja perseitä ja utareita kaiken päivää”, sanoi Juha. ”Ja sitten täällä on vielä näin vitun kuuma.” Hän oli avannut kaikki napit haalareistaan ja heilutti nyt niiden kauluksia.

”No, onhan tämä vähän kuuma paikka näin kesällä”, minä sanoin. ”Mutta parempi näin kuin talvipakkasilla. Uskokaa pois, minä tiedän.”

Jere tumppasi tupakkansa ja sanoi pieni hymynkare suupielessään: ”Helteillä on nisät hiessä ja pakkasilla kovina.”

Toiset pojat pärskähtivät nauruun, minäkin melkein. Samalla käännyin poispäin, koska omat rintani olivat silmiinpistävän suuret ja epäsopusuhtaiset muutoin normaalikokoiseen vartalooni. Ja tämän kolmikon kanssa ei ikinä voinut olla varma siitä, mille he nauroivat tai mistä he todellisuudessa vitsailivat.

Jere sanoi: ”Nisät kovina ja pitkinä, helppoa ainakin lypsää.”

Toiset nauroivat nyt vedet silmissä. Lopulta Antti alkoi yskiä ja Juha läimäytti hänen selkäänsä.

”No niin, vitsit on vitsailtu”, minä sanoin seisten nyt selin poikiin. ”Hakekaa rattaat pihalta ja lastatkaa nämä heinät kyytiin. Sen jälkeen lypsykone käyntiin. Neljältä pitää olla valmista.”

Lähdin kävelemään kohti ovea ja päästyäni sen luo muistutin vielä asiasta, jonka pojat aina unohtivat. ”Rasvatkaa ne utareet kunnolla, sitä varten tuolla hyllyllä on niitä purkkeja pitkä rivi.”

Palasin ulos ja vedin hansikkaat käteeni. Oli heinäkuun siihen asti kuumin päivä, eikä perunamaan kuokkiminen suoranaisesti houkutellut minua, mutta tehtävä se oli silti. Minä -toisin kuin ne työnvälitystoimiston kautta tulleet nulikat- sentään ymmärsin sen, että työt oli tehtävä, jos tässä maailmassa halusi pärjätä tai päästä johonkin.

Kun tuntia myöhemmin palasin pellolta kottikärryllinen perunoita mukanani, menin navetan kylkeen rakennettuun pesutupaan. Viheltelin riisuessani liinan päästäni ja sitoessani hiukset poninhännälle. Käänsin vesihanan päälle ja heitin kylmää vettä kasvoilleni. Yhtäkkiä vaistosin jonkun katselevan minua ja käännyin ympäri.

Jere seisoi pesutuvan ovella kädet syvällä haalareiden taskuissa. Hän mittaili minua katseellaan ja sanoi: "Terve, Nisä. Kiva paita.”

"Joko teitte hommanne?"

"Riippuu mitä hommaa tarkotat."

Nappasin pöydänkulmasta hupparin ja puin sen päälleni. En pitänyt tavasta, jolla Jere katseli minua. ”Tiedät kyllä, mistä minä puhun.”

Jere osoitti sormellaan seinää, jonka takana lehmät olivat. ”Nuo tuolla, ne me ollaan jo nähty ihan riittävän monta kertaa-”

”Hakekaa muita töitä sitten, helkkari sentään. En minä jaksa tätä samaa sontaa jauhaa koko kesää.”

”-joten me ajateltiin tossa, että me voidaan välillä tutustua sun utareisiin.”

”Että mitä?” minä kivahdin. Jerellä oli tapana sanoa, mitä ajatteli, mutta nyt hyvän maun raja oli ylitetty. ”Sinun on parempi tukkia turpa justiinsa nyt.”

Jere astui kokonaan pesutupaan ja sulki oven takanaan. ”Sulla on järjettömän isot tissit ja pullea perse. Sä yrität kyllä peitellä niitä, mutta...” Hän tuli kaksi askelta lähemmäs. ”... aika huonolla menestyksellä.”

Purin alahuultani. En pitänyt tavasta, jolla Jere puhui minulle, mutta vielä vähemmän pidin hänen uhkaavasta olemuksestaan. Yrittikö mokoma nulikka pelotella minua? Vilkaisin nopeasti huoneen nurkkaan, jossa seisoi rivi harjoja ja pari haravaa syksyn varalle. Jos Jere ihan tosissaan kuvitteli voivansa uhkailla minua, häntä odotti elämänsä yllätys.

Hän tuli lähemmäs ja otti kädet taskuistaan. ”Miten on?” hän sanoi. ”Nosta paitaa ja vilauta vähän nisää... Vaikka kiitokseksi niistä kaikista kerroista, joina me olemme lypsäneet nuo elukat ja nostaneet ne maitokannut kuorma-auton kyytiin.”

”Pysy paikoillasi, minä varoitan sinua, nulikka.”

”Älä viitsi”, hän naurahti. ”Pyllistä vähän. Heiluta sitä isoa pyllyä. Haluun vilkaista tollaisen tosinaisen persereikää.”

”Haista paska”, minä puuskaisin ja loikkasin sivulle. Nappasin käsiini puuvartisen harjan ja huitaisin sillä poikaa kuin vanha pesäpalloilija konsanaan.

Kuului matala tömähdys, kun varsi osui Jeren olkavarteen. Hänen suunsa loksahti auki silkasta ällistyksestä, ja hän astui horjahtaen taaksepäin. ”Mitä vittua?” hän sanoi.

En jäänyt odottelemaan, vaan löin toisen kerran. Tällä kertaa osuin suoraan hänen poskeensa. Hän älähti kivusta ja kaatui taaksepäin huitoen ilmaa käsillään kuin lentämään opetteleva linnunpoika. Lattialta pöllähti vaalea pölypilvi, kun hänen luiseva takapuolensa jysähti sitä vasten.

”Auu!” hän parkui käpertyen kyljelleen. ”Mun hammas lohkesi. Auuu-huh-huu...”

Emmin hetken, mutta laskin lopulta harjan alas olaltani. Jere ei ainakaan nyt ollut vaaraksi minulle. Tuskin olisi jatkossakaan; olin näyttänyt luuviululle kaapin paikan. Pysyttelin kuitenkin etäällä hänestä ja kysyin: ”Vieläkö tekee mieli isotella? Häh?”

Hän pudisti päätään.

”Kerää kamppeesi ja suksi hiiteen minun maatilaltani.”

Hän nyökytti ja niiskutti ja sylkäisi verta suustaan.

”Ylös”, komensin tökäten häntä harjalla reiteen. ”Mene pillitämään jollekin muulle. Näissä töissä kaivataan miehiä, eikä pahasuisia kakaroita.”

Hitaasti, pidellen kämmentä kipeällä poskellaan hän kompuroi jaloilleen. Pysyttelin yhä etäällä hänestä ja osoitin ovea harjalla. ”Pihalle, mars.”

”Joo.”

Kävely, kahvan vääntäminen ja oven avaaminen kestivät kestämistään. Tökkäsin Jeren selkää harjalla. ”Liikettä nyt, räkänokka.”

Lopulta hän sai oven auki ja astui pihalle. Seurasin perässä pidellen harjaa käsissäni kuin keihästä. Tökkäisin hänen lapaluitaan ja käskin kääntyä vasempaan. Hän totteli ja silloin näin vaaleanpunaista kuolaa hänen leuallaan. Tilanne alkoi huvittaa minua suuresti. Mokoma surkimus. Oli kuvitellut pelottelevansa minua sillä matalalla äänellään ja mauttomilla puheillaan. Siinä vasta vikatikki.

”Stop”, minä sanoin, kun olimme tulleet navetan päätyyn. ”Mitä meinaat tehdä seuraavaksi?”

Hän kääntyi katsomaan minua. Hänen silmänsä olivat vetiset ja harjaa maistanut poski turvoksissa. Hän nielaisi pari kertaa ja sanoi: ”Mä haen mun kamat navetasta ja lähden kotiin.”

”Oikein. Mutta sitä ennen sinun pitää tehdä yksi juttu.”

”A-ai mikä?”

”Pyydät anteeksi.”

Jere käänsi kasvonsa alas ja jäi tuijottamaan kenkiään. Hiljaisuus kesti pitkään, mutta lopulta hän sanoi melkein kuiskaten: ”Anteeksi. En puhu sellasia enää.”

”Et todellakaan. Sillä lailla ei naisille puhuta.”

Hän nyökytti päätään ja niisti nenänsä haalarinhihaan.

”Pidä se mielessäsi”, minä sanoin. ”Nyt liikettä niveliin ja pois minun mailtani.”

Yhtäkkiä jokin kova ja ohut iskeytyi polvitaipeisiini. Kirkaisin kivusta ja silkasta säikähdyksestä, putosin polvilleni ja yritin kääntyä katsomaan, kuka minua oli lyönyt ja millä. Silloin sain toisen iskun, se osui pakaroilleni. Parkaisin kaatuessani eteenpäin ja lysähtäessäni vatsalleni kuivalla nurmikolle.

”Älkää antako sen nousta”, Jere huusi loikaten kimppuuni ja tarttuen kiinni ranteistani. Hän oli laiha honkkeli, mutta yllättävän vahva. Hän istuutui takareisilleni, väänsi käteni selän taakse ja taivutti niitä ylemmäs, lähes lapaluiden korkeudelle asti. Kiljaisin kivusta.

”Auu! Irti, senkin paska!”

Jere ei ollut kuulevinaan. Tunsin nyt toisetkin kädet kimpussani, sitten näin Antin saappaat nenäni edessä.

”Saakelin kakarat, lopettakaa leikkiminen! Päästäkää irti!”

Antti kyykistyi, tarttui poninhäntääni ja nykäisi kasvoni ylös. Huomasin hänen sormissaan pätkän hopeanväristä teippiä.

”Mitä te oikein luulette tekevänne?! Häh? Odottakaas, kun pääsen ylös. Isken teiltä hampaat kurkkuun ja lyö... Mmff!” Teippi painui huulilleni ja huutoni katkesi kuin seinään. Antti hellitti hiuksistani ja paineli teippiä molemmin käsin tiukemmin kiinni poskiini.

”Mmmmff! Mmmpp!” minä mylvin, mutta samassa tunsin samanlaisen tahmean teipin kiertyvän ranteilleni.

Ei mennyt puolta minuuttia, ennen kuin ranteeni oli teipattu tiukasti kiinni toisiinsa. Pelkäsin nyt tosissani. Jere nousi päältäni ja poimi maahan tippuneen harjani. Hän kohotti sen päänsä päälle ja iski varrella suojatonta takapuoltani. Älähdin kivusta, käännyin nopeasti kyljelleni ja koukistin jalkani. Näin viimein kaikki kolme apupoikaa; he seisoivat siistissä rivissä vierelläni ja hymyilivät. Jopa Jere, se inisevä itkupilli.

”Nostakaa se ylös”, Juha sanoi. ”Viedään se sisään.”

Antti otti kiinni nilkoistani, Jere työnsi kätensä kainaloideni alle. Minä ravistin päätäni niin, että poninhäntä piiskasi päin poskiani.

”Yy... kaa... koo”, Antti sanoi. Kolmosella he nostivat minut ilmaan ja lähtivät kantamaan minua kohti navettaa.

He laskivat minut alas navetan lattialle ja solmivat köyden teipattujen ranteideni väliin. Jere heitti köyden vapaan pään kattohirren yli ja otti sen taas kiinni. Antti tuli hänen avukseen, ja he alkoivat kiskoa köyttä kaksin käsin. Käteni nousivat ylös, sitten takapuoleni ja polveni ja lopulta jalkateräni. Roikuin nyt ilmassa varpaat muutaman sentin irti lattiasta. Jere solmi köydenpään pilttuun kulmatolppaan.

Pojat kerääntyivät eteeni. Antti sytytti tupakan ja tarjosi toisillekin. Juha otti yhden ja työnsi sen korvalehtensä taakse. Jere pudisti päätään irroittamatta katsettaan minusta.

Antti puhalsi sinertävää savua sieraimistaan, kääntyi katsomaan Jereä ja kysyi: ”Siellä pesutuvassa ei vissiin mennyt ihan putkeen?”

Jere katsoi Anttia pikaisesti ja sitten taas minua. Hänen silmänsä olivat yhä itkun jäljiltä punertavat kuin pilvenpolttajalla, ja hänen poskensa oli pahasti turvoksissa. Vasta nyt huomasin hänen alahuulensa haljenneen ja leualle kuivuneen veritahran.

”Se pääsi yllättämään”, Jere sanoi hiljaa. ”Se hiukan hermostui, kun mä-” Hänen suunsa kiristyi pahaenteiseen virneeseen. ”-pyysin sitä vilauttamaan nisää.”

Juha painoi käden suulleen tukahduttaakseen naurukohtauksen. Antti pyöritteli tupakkaa sormissaan ja katseli minua mittaillen.

”Ja kun mä käskin heiluttaa tota paksua lehmänpersettä, se otti harjan ja...” Jere siveli varovasti turvonnutta poskeen. ”...löi mua päin näköä.”

”Mähän käskin olla varovainen”, Antti sanoi. ”Mä nimenomaan sanoin, että vaikka se on lehmä ja sillä on utareet, se ei pelkää sua eikä se antaudu helpolla.”

”Jooh”, Jere mutisi potkien navetan kovaksi tallattua maalattiaa. ”Pääasia että se on nyt vaaraton.”

Käänsin pääni ylös ja katsoin teipattuja ranteitani. Käteni olivat puutuneet ja tunnottomat. Uskoin kuitenkin, että ennen pitkää pojat päästäisivät minut alas. Vaadittuaan tietenkin sitä ennen anteeksipyynnön tai palkankorotuksen tai jotain muuta.

Ajatukseni katkesivat, kun Jere astui eteeni ja avasi hupparini vetoketjun. Ynähdin ja aloin pudistaa päätäni. Mitä mokomat räkänokat kuvittelivat tekevänsä?

Jere levitti hupparin helmat auki ja läimäytti t-paidan alla pullottavaa rintaani. Toiset nauroivat pehmeällä lässähdykselle. Jere tarttui hiuksiini ja pakotti minut katsomaan häntä suoraan silmiin.

Hän sanoi: ”Pitäisikö noita uhmakkaita pullukoita vähän kurittaa?”

”Ymmmhhh!”

”Toi taisi olla 'kyllä'”, Antti sanoi.

Jere toi kasvonsa niin lähelle, että nenämme koskettivat. Tunsin hänen kuuman hengityksensä.

”Kun mä oon käsitellyt nuo paksut löllykät, sä anelet polvillasi lupaa pyllistää ja keikuttaa isoa persettäsi.”

Kauhu velloi ylitseni. Jere päästi irti hiuksistani ja astui kauemmas sanoen samalla toisille: ”Tuokaa harjoja, niitä puuvartisia.”

Antti ja Juha lähtivät ulos samasta ovesta, josta minut hetkeä aiemmin oli raahattu sisään. Kun he olivat menneet, Jere kaivoi taskustaan puukon ja heilutti sitä silmieni edessä. ”Sä siis et halunnut vilauttaa mulle nisää? Niinkö se oli?”

”Mmmmh!”

”No sä vilautat silti.”

Suljin silmäni ja painoin kasvoni päin hauistani. Tunsin kuinka puukko nirhasi t-paitani etumuksen halki. Sitten tunsin, miten sen kaareva kärki työntyi liivieni vasemman olkaimen alle ja viilsi sen poikki kuin heinänkorren. Vaikersin vasten teippiä, nytkytin tunnottomia käsiäni. Toinenkin olkain napsahti poikki. Rintani putosivat alaspäin.

”Taitaa olla roikkuvaa mallia”, Jere sanoi. ”Sitä parempi, mä ja mun kulli rakastetaan höllyviä roikkutissejä.”

Puukon terä työntyi hitaasti kuppien väliin ja leikkasi kaarituen kahtia. Hajonneet liivit putosivat yltäni ja laskeutuivat jalkojeni juureen. Jere potkaisi ne kauemmas ja sanoi: ”Voi vittu ja virveli, mitkä nännit, mitkä paistinpannut. Ei ihme, että et halunnut vilauttaa niitä.”

Navetan ovi lennähti auki. Antti tuli sisään harjat olallaan ja Juha heti hänen kannoillaan.

Jere peruutti pois viereltäni. ”Tulkaa katsomaan”, hän sanoi. ”Meidän emäntä täällä jo ylpeänä esittelee maatilan suurimpia utareita.”

Pojat asettuivat riviin eteeni. Katsoin heitä vain pienen hetken, ennen kuin suljin taas silmäni ja painoin kasvoni päin käsivarttani. Rintani, joita olin hävennyt aina siitä päivästi asti, jolloin luokkani pojat olivat alkaneet pilkata minua paksutissiksi koulun pihamaalla, olivat nyt alastomina ja suojattomina kolmen pojan edessä. Kolmen järkensä menettäneen pojan.

Antti oli ensimmäinen, joka puhui: ”Ei vittu, mitkä meijerit. Noihan on suuremmat kuin noilla lehmillä.”

”Se ei varmaan koskaan oo ottanut arskaa ilman yläosaa, ne on ihan valkoiset”, Juha sanoi.

”Paitsi noi pinkit nännipihat. Vittu oikeesti ne on kahvilautasen kokoiset”, Jere sanoi sillä matalalla äänellä, jota oli käyttänyt jo aiemmin pesutuvassa. Mutta toisin kuin silloin, nyt minua pelotti.

Kuulin, miten Antti pudotti harjat olaltaan. Kuulin poikien askeleet ja äkkiä tiesin, mitä oli luvassa. Pelko väänsi vatsaani. Aloin veulata leukojani yrittäen saada teipin irti. Minun oli puhuttava pojille järkeä ja minun oli tehtävä se äkkiä, ennen kuin he--

Puinen harjanvarsi läiskähti päin rintojani. Toinen varsi paukahti pakaroilleni, jotka pullottivat kireissä verryttelyhousuissani. Nytkytin käsiäni, ravistin päätäni ja koukistin polviani. Avasin silmäni juuri silloin, kun varsi paukahti toisen kerran rintoihini.

Sitten Antti sanoi jotain käsittämättömän typerää: ”Mahtaako niitä edes sattua? Noi mätisäkit on ihan tajuttoman veltot.”

Jere hänen vieressään asetti harjan olalleen ja sanoi: ”Kohta se nähdään. Jos se kusee alleen, noi riiputtimet tuntee kipua.”

Varsi suhahti navetan kuumassa, täysin liikkumattomassa ilmassa ja paukahti kovaa osuessaan rinnoilleni. Juha, joka seisoi takanani ja poissa näkökentästäni, löi taas takapuoltani.

Antti ja Jere löivät nyt rintojani vuorotellen. Isku vasemmalta puolelta, isku oikealta ja taas vasemmalta. Kerran toinen heistä löi ohi ja varsi osui vatsalleni navan alapuolle. Vatsaani kouristi ja pelkäsin oksentavani ja tukehtuvani siihen, kiitos sitkeästi liimatun suuteipin.

”Hei jätkät”, Jere sanoi hetkeä myöhemmin. ”Lyön yhden kerran silmät kiinni. Jos osun nänninipukkaan, saan kymmenen pinnaa. Nännipihasta tulee viisi pinnaa ja tissistä yksi pinna. Okei? Okei?”

”Joo”, Antti hihkui.

Varsi suhahti ja iskeytyi nännipihaani. Tiesin montako pistettä Jere sai jo ennen kuin Antti ilmoitti sen hänelle.

”Viisi”, Jere toisti haroen hiuksiaan. ”Eli osuin nisään? Jes, ei paha.”

Antti halusi kokeilla samaa. Ennen sitä Juha löi kahdesti takapuoltani ja työnsi sen jälkeen varren pään haaroihini ja hankasi sillä häpyhuuliani. ”Tällä meidän lehmällä on varmana sellanen pullea karvatussu”, hän sanoi.

”Kohta se selviää. Mutta sitä ennen...”, Antti sanoi sulkien silmänsä ja nostaen harjan olalleen. Hänen lyöntinsä osui napakymppiin, ja kun Jere kertoi sen hänelle, hän alkoi hihkua ja hyppiä tasajalkaa.

”Ei se nyt noin hieno juttu ollut”, Jere mutisi hetkeä myöhemmin, kun Antti oli taas rauhoittunut.

”Miksei muka?”

”Koska noi nipukat on noin vitun isot.”

”Niin... no joo. Totta.”

Pojat laskivat harjat käsistään ja istuutuivat eteeni lattialle. Rintojani ja pakaroitani poltteli sietämättömän kovaa ja nöyryytyksen kyyneleet valuivat pitkin poskiani. Katsoin alaspäin, mutta nostin katseeni nopeasti takaisin poikiin. Joku alitajuinen reaktio kai; en tahtonut näyttää heille, että rintoihini todella sattui. Yritin saada itkun loppumaan ja pian onnistuinkin. Taistelu oli kaikkea muuta kuin ohi.

Jere kömpi seisomaan, käveli eteeni ja otti kiinni suuteipistäni. ”Alatko kiljua, jos otan tän pois?” hän kysyi.

Ravistin päätäni.

”Sä puhut, jos sua puhutellaan. Et muutoin.”

Nyökkäsin.

”Jos alat mekkaloida, me piestään sut tissit uudestaan.”

”Mmmff.”

Teippi irtosi ja Jere viskasi sen lattialle. Toiset pojat nousivat hekin ylös. Juha poltti taas tupakkaa.

”Vieläkö sä oot kovanaama?” Jere kysyi ottaen kiinni harjoilla kuritetusta nännistäni. ”Meidän ylpeä, karski emäntä?”

Minä vastasin äänellä, joka oli heikko ja käheä. ”En ole... M-minä pyydän anteeksi sitä aiempaa. Päästäkää minut irti, niin vien sinut hammaslääkäriin.”

Pojat alkoivat nauraa. Sydän rinnassani hakkasi kuin moukari, mutta pakotin itseni pysymään rauhallisena. Minut oli pahoinpidelty ja häpäisty, mutta se oli nyt mennyttä enkä voinut sille asialle mitään. Oli keskityttävä siihen, että pojat lopettaisivat tähän. Minun oli saatava heidät irroittamaan käteni. Ja sen jälkeen heille koittaisi kovat ajat.

”Miten on, saadaanko me nyt katsella sun nisää?” Jere kysyi.

Nyökytin päätäni. ”Saatte katsoa. Si-siinä ovat molemmat, katselkaa miten paljon tahdotte.”

”Entä jos me ei haluta katsoa”, Antti sanoi astuen Jeren viereen. Hän otti kiinni toisesta nännistäni ja veti sitä. ”Entä jos meitä iljettää tälläiset ylisuuret lehmätissit, jotka höllyy ja roikkuu ja heiluu, kun niitä pieksee.”

En tiennyt mitä hän odotti minun sanovan. Avasin huuleni, mutta suljin ne melkein heti uudestaan. Itku oli nyt lähellä, en uskonut jaksavani enää kauaa. Antti veti nänniä kovempaa, rinta irtosi vatsaltani ja pingottui eteenpäin. Älähdin kivusta.

”Sattuuko?” Antti kysyi.

Irvistelin ja ja käänsin kasvoni ylös kohti navetan kattoa. ”Pliis. Lop... lopeta, jooko.”

”Lopeta mikä?” Antti venytti rintaa entistäkin kovempaa. Kipu oli vihlova, täysin sietämätön. ”Sano, mikä mun pitää lopettaa.”

”Auuhhh... Se vetäminen... Se-se-se.”

”Pyydä kauniisti.”

”Nnngh.”

”Niin?”

”Ole k-kiltti ja pä-päästä irti mun rinnasta.”

”Rinnasta? Mä en näe täällä yhtään rintaa.”

”Mun tis... Mun utareesta. Auuu... Ole kiltti, päästä mun roikkuva lehmäutare irti.”

Antti alkoi nauraa, Jere samoin. Juhakin tuli nyt eteeni ja näytti minulle hehkuvaa tupakantumppia. ”Polttomerkkaanko sun löllykän?” hän kysyi.

”Älä! Ei! Ei!”

”Paina se tähän”, Antti sanoi hangaten peukalollaan nänniäni, joka oli loukussa hänen luisevien sormiensa välissä.

”Ei!” minä karjaisin. Raivo ylitti nyt pelon. ”Saakelin nulikat! Tiedättekö millaisessa pulassa olette? Häh? Nyt se tupakka pois ja kynnet irti mun rinnoistani, paskiaiset! Minä annan teille sellaisen selkäs- Aiiih!” Tupakan punahehkuinen kärki painui päin nänniäni. Ulvoin kurkku suorana, koko vartaloni jännittyi äärimmilleen ja väsyneet lihakseni kramppasivat. Huomasin virtsaavani. Pojat huomasivat saman ja astuivat taaksepäin, samalla Antti irroitti viimein nännistäni ja rinta putosi lässähtäen alas.

”Se kusee!” Jere sanoi. ”Näköjään tollaiset löysätkin tissit tuntee kipua.”

En yrittänyt pidätellä, vaan annoin rakkoni tyhjentyä kokonaan. Kun viimeinenkin pisara oli tullut ulos, jäin roikkumaan liikkumattomana ja leuka vasten rintalastaa. Suupielestäni valui kuolaa, taisin itkeä, mutta en ole varma. Voimani olivat kertakaikkisen lopussa. Halusin vain irti niistä kirotuista köysistä ja teipeistä.

Pojat tulivat jälleen lähemmäs. Antti kyykistyi ja otti molemmin käsin kiinni verrtyttelyhousujeni lahkeista. ”Kurkataanko mitä meidän pillittävällä pissatussulla on täällä housuissa?”

”Jep”, sanoi Juha. ”Veikkaan, että oikeen pullukka ja karvainen tussu.”

”Ja pissainen”, lisäsi Jere.

Housut luiskahtivat alas. Antti repi ne kokonaan jaloistani ja heitti kauemmas heinäkasan taakse. Valkoiset alushousuni olivat likomärät virtsasta, ja hän nyrpisti nenäänsä tarttuessaan niihin kiinni ja repäistessään ne irti kahtena kappaleena. Olin nyt alaston.

Antti puhalsi haaroihini, ilmavirta kutitti ja värisytti karvoitustani. Parkaisin, kun hänen kätensä työntyi jalkoväliini ja nipisti häpyhuuleni yhteen.

”Älkää”, minä niiskutin. ”Olen oppinut läksyni.”

”Turpa kiinni, vitun nisäkäs. Sun on lupa puhua vain puhuteltaessa”, Jere sanoi katse alapäähäni liimautuneena.

Juha kiersi sillävälin taakseni ja läimäytti paljaita pakaroitani. Teki kipeää. Ynähdin, mutta pidin suuni kiinni. Hän siveli peppuvakoani hitaasti ylös ja alas.

”Miltä siellä näyttää?” Jere kysyi. ”Onko sillä söpö pikku persereikä?”

”Venaa.”

Ynähdin taas, kun Juhan kädet tarrautuivat pakaroihini ja levittivät ne auki kuin sanomalehden. Hänen karhea peukalonsa painautui päin peräaukkoani.

”Jees”, hän sanoi. ”Ihan kuin pikkulikan persereikä.”

”Vai sellainen”, sanoi Jere ja nosti viimein katseensa pois haaroistani. Hän tuijotti suoraan silmiini ja kysyi: ”Onko se totta?”

”M-mikä?” Ääneni ei ollut kuin kuiskaus.

”Onko sulla pikkulikan persereikä?”

Jouduin nieleskelemään useamman kerran, ennen kuin sain sanan ulos suustani: ”On.”

”Älä oo töykeä, vastaa koko lauseella. Me nimittäin omistetaan sun utareet ja pörröpillu ja lehmäperse.”

Huuleni vapisivat, kun sanoin: ”Kyllä, herra Jere, minulla on pikkutytön persereikä.”

Pojat pärskähtivät taas nauruun. Antti venytti häpyhuuliani, levitti niitä erilleen ja ravisteli. Juhan peukalo hankasi peräaukkoani.

”Hei jätkät, tässä nisäkkäässä on ainesta. Kuka olisi aamulla uskonut, että se kertoo meille tänään, että sillä on pikkutytön persereikä?” Jere sanoi, kun oli lopettanut nauramisen. Hän piti pienen tauon, puristi nänniäni, kouraisi haalareidensa etumusta ja sanoi sitten: ”Käykö sulle, että mä tutustun paremmin sun pikkuiseen pyllyreikään?”

”Mi-mitäh?”

”Jess!” sanoi Antti, joka yhä edelleen ravisti häpyhuuliani. ”Anna sen persereiälle mulkkua!”

”Eiii!” minä kiljuin niillä vähillä voimilla, jotka minulla vielä oli jäljellä. ”Älä tee sitä! T-te saatte kaikki minun rahani. Kuuletko? Saatte kaiken!”

”Tukkikaa ton emakon lärvi” Jere sanoi painaen sormet korviinsa. ”Panofiilis menee, jos se mäkättää.”

Antti vapautti häpyhuuleni ja nousi seisomaan. Hän katseli ympärilleen. Pian hänen silmänsä löysivät teippirullan. Hän haki sen, puraisi siitä etusormensa pituisen palan, käveli eteeni ja nappasi kiinni kurkustani.

”Kusipäät!” minä huusin. ”Päästäkää minut irti heti paikalla!”

Antti vinkkasi minulle silmää ja painoi teipin suulleni. Raivoamiseni päättyi siihen paikkaan.

”Hooh, mikä möykkäävä lehmä”, Juha sanoi takaani. ”Miten se on kehdannut komentaa ja sättiä meitä koko vitun kesän, kun sillä on tollaset tissit ja karvainen tussu ja paksu perse.”

”Se vain kuvitteli itsestään liikaa”, Jere sanoi.

”Mutta ei enää”, lisäsi Antti. ”Nyt se tietää, mikä se on: Housuihinsa kuseksiva riipputissi, isonisäinen paksuperse, jolla on pörröinen pillu.”

Jere avasi haalareidensa napit, työnsi kätensä niiden sisään ja veti ulos pystyssä sojottavan kalunsa. Se ei ollut erityisen pitkä, mutta se oli paksu. Voi ei, miten paksu se olikaan.

Hän katsoi minua silmiin ja sanoi: ”Sä taisit aamulla moittia meitä siitä, ettei me ikinä muisteta rasvata noiden lehmien utareita.” Hän käveli selkäpuolelleni, tönäisi Juhan sivummalle ja levitti pakaroitani. ”Ja arvaapa mitä? Me ei muisteta rasvata persereikiä yhtään sen paremmin.”

Jännitin käsiäni, nytkytin raivokkaasti teipattuja ja tunnottomia ranteitani. Juha tuli eteeni ja asettui seisomaan Antin viereen. Kumpikin katsoi minua ja hymyili samanlaista typerää, hölmistynyttä hymyä.

”Sut pyllyraiskataan omassa navetassasi”, Antti sanoi.

Jeren paksuvartinen, suuriterskainen kalu survoi tiensä väkivaltaisesti sisääni. Pelkäsin peräsuoleni repeytyvän. Pelkäsin pyörtyväni ja sitten pelkäsin, etten pyörry. Silmämunani muljahtelivat puolelta toiselle. Varpaani kipristyivät ja minulta lirahti pieni pisara pissaa.

”Miltä se tuntuu?” Juha kysyi.

”Aivan... vitun... ahdas...” Jere puuskutti. Hän piteli kiinni lanteistani, hänen pitkät kyntensä pureutuivat ihooni kuin veitset. ”Mä... vittu... mun munaan sattuu.”

”Haetaanko sittenkin sitä rasvaa?” Antti kysyi.

”Ei. Tää lehmä saa tänään kullinsa kuivana, vaikka mikä olisi.”

”Okei.”

Kalu oli sisälläni muutaman sentin. Jere piti tauon ja nuolaisi niskaani. Hän huohotti raskaasi ja kiersi toisen kätensä kainaloni alitse rinnalleni ja nosti sitä ylöspäin. ”Anna isukille vähän tisua.” Hän haki nännin kynsiinsä, venytti sitä ja hellitti ja venytti uudelleen. ”Isukki vähän lypsää sua samalla kun sen pippeli on sun pyllyssä. Tykkäätkö siitä? Tykkäätkö, että isukki lypsää sun jättinisät?”

Hän puski taas lantiotaan päin pakaroitani, kalu työntyi sentin syvemmälle. Alavatsaani kouristi ja pelkäsin sisuskalujeni repeävän. Kananumunan kokoinen terska oli liian suuri jopa rasvattuna, mutta Jere ei tuntunut välittävän siitä tosiseikasta tuon taivaallista. Hän puski taas ja kysyi: ”Onko sen nisät törröllä?!”

Juha pudisti päätään, Antti samoin. Juha sanoi: ”Se vapisee pelosta, ei se osaa nauttia.”

”Ahaa, no vitutko mä siitä”, Jere läähätti. Hän survoi kaluaan syvemmälle ja syvemmälle. Hänen vatsansa puristui päin pakaroitani. Yhtään pidemmälle hänen lyhyt kalunsa ei enää ollut menossa.

Hän tukisti poninhäntääni ja väänsi kasvoni ylös. ”Katso jätkiä”, hän komensi. ”Isukki haluaa, että katsot niitä silmiin, kun isukki laukeaa sun pikkuseen pyllyreikääsi.”

Irvistelin kivusta. Pissapisara tipahti jalkovälistäni navetan lattialle. Pojat edessäni naureskelivat, polttivat molemmat tupakkaa ja nauttivat näytöksestä. Juha ojensi kättään, nipisti nänniäni. ”Osaatko sä ammua?” hän kysyi.

”Osaahan se”, Jere sanoi korvaani. ”Se tahtoo ammua meille.” Hän veti kaluaan ulospäin sentin ja vielä toisen sentin. Sitten hän kiersi käsivartensa vatsani ympärille ja työntyi syvemmälle sisääni. ”Nyt, roikkutissi, ammu meille. Ammu oikein kunnolla, tai saat keppiä tisseille.”

Tottelin heti. Ääni tukitusta suustani oli vaimeaa, vapisevaa mölinää. Pojat nauroivat katketakseen. Juha pingotti rintani sojottavaksi tötteröksi, kiersi nänniä ympäri. Antti kyykistyi ja puhalsi tupakansavua häpykarvoilleni.

”Voitteko uskoa miten helposti me tehtiin tästä isottelijasta tällainen vikisevä surkimus?” Jere kysyi vetäen kaluaan hitaasti ulos ja samassa taas sisään.

”Ehkä se ei muistanut, miten ylpeille lehmille tehdään, kun ne riittävän kauan kohtelee ihmisiä kuin paskaa”, Juha sanoi. ”Ehkä se luuli, että me pelätään sitä.”

Antti työnsi kasvonsa haaroihini ja lipaisi minua kuumalla kielellään. Jere kouraisi vatsaani, Juha ravisti tötteröksi kiristynyttä rintaani. Äkkiä tunsin kuuman siemennesteen syöksyvän sisääni.

”Ohhh”, Jere sanoi. ”Ei vittu, ei vittu, ei vittu. Multa lensi.”

”Nyt jo?” Juha nauroi. Anttikin sanoi jotain, josta kukaan ei saanut selvää. Hänen suunsa oli täynnä minun häpyhuuliani.

Jeren paksu kalu liukui kokonaan ulos. Hän pyyhki sen kärjen pakaroihini. Juha rutisti nänniäni, sen kärkeen kirposi pieni maitopisara. Hän lipaisi sen pois.

Jere palasi toisten seuraan, tarttui leukaani ja toi hiestä kiiltävät kasvonsa aivan omieni eteen. ”Kun minä päästän sinut alas, sinä menet nelinkontin, painat posken lattiaan ja heilutat meille paksua persettäsi.”

Nyökytin kuuliaisesti.

”Jos temppuilet, pääset takaisin riippumaan ja me aloitetaan koko homma alusta.”

Jere nyökkäsi Juhalle. Juha nyökkäsi takaisin ja avasi pilttuun tolppaan solmitun köyden. Minä en laskeutunut, vaan romahdin alas kuin neliraajahalvaantunut. Jere potkaisi takapuoltani ja sanoi: ”Perse pystyyn, pyllistä ja keikuta sitä meille.”

Irvistellen, ylirasittuneet lihakset nykien minä nousin kontilleni. Jere löi takapuoltani avokämmenellä, kova läiskähdys sai toiset pojat irvistämään. Hakatut rintani heiluivat allani.

”Poski ja roikuttimet päin lattiaa”, Jere sanoi tyynesti.

Tottelin jälleen. Suljin silmäni, hengitykseni vinkui ja rahisi.

”Hyvä. Heiluta isoa lehmänpersettäsi.”

Minä heilutin. Pojat nauroivat, sylkipisarat lentelivät paljaalle takapuolelleni, lämmin sperma valui pakaroideni välistä reisille. Jeren avokämmen läiskähti jälleen, tällä kertaa niin kovaa, että lysähdin miltei vatsalleni.

”Tästä hetkestä alkaen me olemme johdossa, sinä ja sinun lehmäperseesti taas meidän alaisuudessamme”, Jere sanoi. ”Keikuta paksua persettäsi ja ammu, jos ymmärsit.”

Minä keikutin ja päästin kurkustani äänen, jonka teippi vaimensi ja joka kuulosti pelkältä ulinalta. Sain läimäytyksen vasempaan pakaraani ja heti perään oikeaan. Jere tökkäsi kengänkärjellä peräaukkoani, kaaduin eteenpäin ja tuuperruin vatsalleni.

”Pidäkin se mielessäsi”, hän sanoi.